Osallistuimme New Wine-tapahtumaan kesällä 2008. Olin mukana rukouspalvelussa. Rukouspalvelijoitten ryhmä kokoontui aina ennen tilaisuutta rukoilemaan yhdessä. Rukoilin erityisesti sitä, että voisin oppia kuulemaan Jumalan puhetta.

Kuljimme New Wineen kotoa Jyväskylästä käsin. Tapahtuman viimeisenä aamuna olimme matkalla tapahtumaan. Lapset peuhasivat ja juttelimme kyytiläisemme kanssa. Olimme juuri kääntymässä Himokseen, kun risteyksessä kaiken sen hälinän keskellä koin Jumalan puhuvan minulle, että "Meillä on tänään treffit." Kysyin mielessäni, moneltako. "Klo 11" oli vastaus. Keskustelin näin Jumalan kanssa ja auton ikkunasta näin myös treffipaikkamme, Himoksen rantakahvilan terassin.

Aamuohjelman jälkeen katsoin kelloa, varttia vaille 11. Vielä olisi hetki aikaa. Mieheni ehdotti kahville menoa, mutta sanoin, että minulla on yksi juttu tuolla ensin. Keskustelin siinä erään toisen ihmisen kanssa ja sitten huomasin, että kello tuli jo viisi yli 11! Apua, nyt olen myöhässä! Lähdin kohti rantaa samalla pyydellen Jumalalta anteeksi, että olen myöhässä. Mietin kuitenkin, että mitähän tämä on, olenko ajatellut vain omiani, jospa se olikin vain oman pääni tuotosta. Odotukseni olivat aivan erilaiset, kuin mitä sitten tuli tapahtumaan. Odotin, että olen Jumalan kanssa kahdestaan siellä rannalla, että Hän kohtaa siellä minua. Ensiksi rannalla oleva terassi näytti tyhjältä, mutta lähemmäksi tultuani huomasin, että siellä istuikin joku nuori mies tupakalla. Kävin istumaan viereiseen pöytään. Tätäkö varten tulinkin tänne? Onko tämä se juttu, tulinko tuota ihmistä varten? Sitten koin sydämessäni sen, että juuri häntä varten Jumala minut sinne lähetti. Menin tämän miehen pöytään ja aloin juttelemaan hänen kanssaan. Hän oli ulkomaalainen ja puhui englantia. Hän kertoi olevansa viimeisellä tupakalla ja hänellä oli jotain vaikeuksia ollut elämässään. Sitten kerroin miehelle: "Jumala lähetti minut tänne rantaan sinun luoksesi. Jumala tahtoo kertoa sinulle, että Hän on sinun Isäsi ja että Hän rakastaa sinua". Miehen suu loksahti auki. Hän näytti siltä, että hän ajatteli: "Ei voi olla totta". Hän oli juuri miettinyt pettymystään Jumalaa kohtaan ja oli ajatellut mielessään: "Jos sinä Jumala olet olemassa, osoita se minulle!". Kuulin, että hänen isänsä oli kuollut lähimenneisyydessä ja sen jälkeen elämä oli ollut vaikeata. Mies uudisti uskonsa siinä tilanteessa.

Meille molemmille tilanne oli valtavan suuri osoitus Jumalan rakkaudesta ja ihmeellisyydestä. Molemmat lähdimme rannalta sydän ilosta ja ihmetyksestä pomppien ja usko vahvempana. Tarvitaan herkkyyttä kuunnella Jumalan ääntä ja rohkeutta toimia pientenkin aavistusten varassa. Sellainen arkinen aavistus tämäkin tilanne oli – ja miten mullistava vaikutus sillä oli, ainakin minulle henkilökohtaisesti. Niinpä koinkin erityisesti, että Jumala todella haluaa olla mukana arjessamme, aivan arkipäivän tilanteissa. Toivottavasti osaisin antaa Jumalalle enemmän tälläisia tilaisuuksia.

- Nainen, 40 v.