Olin kokenut kipeän hylkäämisen avioerossa vuonna 1996, olin toipunutkin, mutta paljon kipua oli jäljellä. Onneksi minulla oli ollut koko eroprosessin ajan uskovia ystäviä tukenani ja olin hakenut apua mm. lukemalla ja käymällä sisäisen eheytymisen viikonlopussa. Kuitenkin olin rikki.

Olin sinnitellyt vuosia kolmen poikani kanssa arjessa, kolmivuorotyössä ja omakotitalossa. Minulla oli haku päällä, toisen ihmisen ikävä. Eikö maailmassa ole minulle miestä, joka olisi uskollinen? Tätä kyselin ja etsin sieltä sun täältä. Tuntui, että minulla oli joka paikassa kaikki aistit herkistyneenä, onko se tuo, olisiko se täällä. Olin uuvuksissa ja pettynyt.

Vuonna 2003 olin Peurungassa ASLAK-kuntoutuksessa ja ystäväni houkuttelemana tulin eräänä sunnuntaina hänen kanssaan KohtaamisPaikkaan. Siellä jotkut tulivat taakseni rukoilemaan ja koin Jumalan läsnäolon lämmön. En meinannut pysyä pystyssä. Menin vielä esirukouspalveluun eteen: eräs mies ja nainen juttelivat kanssani ja rukoilivat. Se, mitä siitä muistan, oli sanoma: "Lopeta Jumalan avittaminen ja anna Hänen toimia." En kokenut mitään järisyttävää tunnekuohua siinä tilanteessa. Rukoushetken jälkeen menimme teelle ja lähdimme ystäväni kanssa takaisin Peurunkaan.

Mutta sitten alkoi tapahtua: sanoin ystävälleni, että jalkojani alkaa kummasti kuumottaa ja lisäsin kaasua. Tiesin, että nyt Jumalalla on osuutta tähän juttuun. Koin, että on päästävä nopeasti makuulle, siispä hammaspesulle, yöpaita päälle ja maata. Aloimme rukoilla. Koin Jumalan ihmeellisen kosketuksen, lämmön, joka alkoi jaloista ja nousi ylöspäin olkapäihin saakka. Lämpöä, kuumotusta, pistelyä, kihelmöintiä. En osaa kuvailla tuntemusta muulla tavalla, kuin että koin puhdistuksen ja hellävaraisen pesun, niin kuin silkille ja kaikkein hienoimmille materiaaleille tehdään. Ystäväni sai ilmestyksen kirkkaana virtaavasta purosta ja rukoili kielillä. Rukoilimme yhdessä pitkään. Tästä hetkestä elämäni vapautui niistä paineista, joita olin itselleni asettanut. Sain rauhan. Jumala näkee ja tuntee minut. Hän tietää paremmin kuin minä itse, mitä tarvitsen.

Nykyinen mieheni tuli elämääni elokuussa 2003. Olemme olleet naimisissa vuodesta 2005. Uskollisuus, kunnioitus, rakkaus ja usko Jumalaan on totta meidän liitossamme. Kiitos siitä Jumalalle! Jumala johdattaa ihmeellisesti ja pienissä arkipäivän asioissa mm. siinä, että hän antoi minulle Peurungan kuntoutusjaksolle sen uskovan kämppiksen, joka toi minut KohtaamisPaikkaan. Siitä tuli käännekohta elämässäni. Ihmeellistä, eikö vain!

- Nainen, 40 v.