Kun olin 19, elämäni oli romahtamassa. Paljon pettymyksiä lyhyen ajan sisällä. Lisäksi paljon raskaita muistoja lapsuudesta, joista vaikea päästä yli. Elämän tarkoitus kateissa ja kaikki oli hyvin synkkää. Olin yksin ja masentunut. Muistin iltarukouksen jonka isoäitini oli opettanut. Päätin kokeilla rukousta. Laitoin kädet ristiin ja sanoin mielessäni: "jos siellä on joku, niin auta".

Nyt, kun tapahtuneesta on melkein 20 vuotta, olen vakuuttunut että tuosta rukouksesta tuli elämäni käännekohta. Puoli vuotta myöhemmin olin muuttanut Jyväskylään, aloittanut opinnot, saanut uusia ystäviä ja ennen kaikkea päässyt yli asioista, jotka vaivasivat mieltäni.

Ensimmäistä kertaa vuosiin menestyin asioissa joihin ryhdyin. Menestyksen myötä unohdin rukouksen. En myöskään tuntenut tarvetta mennä kirkkoon saati lukea raamattua. Vuosia kului ja sitä myötä asiat vaan paranivat. Lisää ystäviä, yhteinen asunto tyttöystävän kanssa, vakaa taloudellinen tilanne ja opinnotkin sujuivat. Mutta jotain puuttui. Vaikka yritti mitä tahansa, uutta työtä, uutta harrastusta, asunnonvaihtoa jne. niin sisintä kaivoi tyhjyys. Mielipuolinen tunne, kun tiesi, että kaikki oli hyvin ja silti tuntui, että jotain puuttui. Olin kuitenkin kiitollinen elämästäni ja mitä enemmän mietin, sitä ihmeellisemmälle tuntui, että olin päätynyt tähän elämäntilanteeseen. Aloin rukoilla uudelleen, nyt kiittäen siitä mitä minulla oli ja pyytäen, että Jumala siunaisi suunnitelmiani. Tein rukoukseni salaa ja pidin ajatukseni salassa kaikilta ihmisiltä. Rukous tuntui oikealle asialle, pian huomasin rukoilevani joka päivä.

Näin mentiin useampi vuosi, kunnes elämä alkoi murentua. Tuo sisimmän tyhjyys vaivasi yhä enemmän, yritin peittää sitä lisäämällä vauhtia ja yrittämällä tehdä kaikkea mahdollista. Mutta vaikutus oli päinvastainen, melkein kaikesta katosi merkitys. Minulle tuli ero tyttöystävästäni, työstä ja opinnoista meni merkitys eikä kavereiden seurakaan enää kiinnostanut. Noina aikoina mietin, kannattiko rukoilla, kaikki se minkä puolesta olin rukoillut tuntui olevan mennyttä. Sisimmästä kuitenkin kumpusi tunne, että uskosta Jumalaan ja rukoilusta kannattaa edelleen pitää kiinni. Näin tein. Sitten tuli eräs ilta jolloin rukoilin: "Jumala, olen kyllästynyt elämääni. Anna minun tuntea sinut paremmin". Tuo rukous oli elämäni toinen käännekohta. Seuraavien kuukausien aikana vapauduin yrittämästä saada vanhaa elämääni takaisin ja rukoilin yhtä enemmän. Viimein rohkaistuin ja päätin lähteä seurakuntaan. Luin lehdestä, että parin päivän päästä asuinalueeni kirkossa kokoontui KohtaamisPaikka. En tiennyt mikä se oli, mutta päätin mennä katsomaan. Tuon illan aikana koin yhteyttä toisiin ihmisiin ja ennen kaikkea Jumalaan paljon syvemmällä tavalla kuin koskaan aiemmin. Kotiin mennessä piti kävellä ylimääräinen lenkki ja yrittää selvitellä, mitä oikein tapahtui.

Kuukausi ensikäyntini jälkeen KohtaamisPaikassa alkoi Alfa-kurssi, johon osallistuin. Tuon kurssin aikana aloin lukea Raamattua. Alfa-kurssin sisältämän Pyhä Henki -viikonlopun aikana menin itsekseni kävelylle ja aloin rukoilla. Tuon rukouksen aikana tapahtui jotain, mitä en ollut tuntenut koskaan aikaisemmin: mieleeni pursui monia tilanteita menneisyydestäni, joiden myötä tajusin kuinka syntinen ihminen oikein olinkaan. Kuinka paljon hyviä tekoja olin tehnyt muille ihmisille vain itseni takia. Tajusin kuinka vähän olin muita todella rakastanut. Havahduin ja huomasin päätyneeni suuren ristin juureen.

Siinä ymmärsin ensimmäistä kertaa Jeesuksen merkityksen elämälleni. Rukoilin syntejäni anteeksi ja pyysin, että saisin seurata elämässäni Jeesusta. Se oli kolmas käännekohta elämässäni. Hieman tuon tapahtuman jälkeen huomasin, että tuo sisimmästä kumpuava tyhjyyden tunne oli poissa. Tilanne tuli rauha. Muutuin ihmisenä. Parempaan suuntaan, voin nyt useita vuosia myöhemmin todeta.

Ja nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, edelleen ilolla todistan kuinka ihmiselle on parasta pitää Jeesus elämän ykkösasiana. Olen saanut paljon rukousvastauksia vuosien varrella: uskovan vaimon, opinnot loppuun, vakituisen työpaikan, terveyttä. Nämä ovat kaikki hienoja asioita, mutta en usko että yhtäkään näistä monista rukousvastauksista olisin pystynyt säilyttämään, jos olisin unohtanut Jeesuksen ja sen, että usko Jumalaan kannattaa säilyttää vaikeissakin elämäntilanteissa. Raamatun sanoin: "Jumala ei kiusaa ketään".

Olen edelleen mukana KohtaamisPaikan toiminnassa.

- Tomppa