Jumala vastasi esirukouspyyntöön

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Risto
28.04.2012 20:18

85-vuotias isäni kaatui torstaina kesämökillä lyöden päänsä, kylkensä ja lonkkansa pahasti. Särky oli välillä sietämätön, mutta röntgenkuvasta näkyi, ettei luissa ollut murtumia. Kävely oli ylen vaivalloista ja oleminen muutenkin hankalaa.

Vieraana KohtaamisPaikassa

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Pentti
23.03.2012 21:26

Vierailin seurakuntani ryhmän kanssa KohtaamisPaikka-illassa Palokan kirkossa maaliskuussa 2012. Koin illan aikana erityistä Jumalan läheisyyttä. Jumalanpalveluksen lopussa minulle tuntematon ihminen tuli sanomaan minulle sanan, jonka hän oli kokenut saaneensa minua varten: rohkeutta. Tuo sana "rohkeutta" tuntui tärkeältä.

Unettomuus helpotti

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Erja
09.03.2012 19:39

Olen kärsinyt unettomuudesta jo pitkähkön aikaa. Tuntuu, että arjen hulinoissa olen kadottanut jonnekin OFF-nappulan, jolla voisi saada mielen rauhalliseksi yöajaksi. Uniajasta on enemmänkin tullut piinaavaa odotusta kuin virkistävä lepohetki. Monenlaista olen yrittänyt tehdä asian eteen ja toki rukoiltukin on.

Jumala paransi mykoplasman

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Nainen, 45 v.
09.03.2012 19:34

Olimme koko alkuvuoden sairastaneet perheessämme sitkeää mykoplasmaa ja kuopuksellemme nousi eräänä aamuna hiihtolomalla taas kuume. Päivällä näytti, että kuumelääke auttoi ja kuume laski ja olo parani. Illalla kuitenkin tilanne kääntyi taas huonommaksi.

Vauvan sydän parantui

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Mies, 23 v.
09.03.2012 19:30

Kolmisen viikkoa ennen laskettua aikaa lastamme haluttiin tutkia ylimääräisessä ultraäänitutkimuksessa, koska hänen kasvustaan oltiin huolestuneita. Vauva oli kohdussa hyvän kokoinen, mutta sivulöydöksenä tarkka lääkäri huomasi sydämessä jotain epätavallista. Asiaa tutkittiin lopulta kahden lääkärin ja neljän kätilön silmin ja ultraäänessä näkyi sydämessä aortan koarktaatio eli ahtauma aortan laskevassa kaaressa.

Astmani helpotti ja muita rukousvastauksia

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Tuulikki Lindh
27.02.2012 19:41

Minulla on ollut astma jo vuosia ja sitä hoidetaan lääkkeellä, jota otan aamuin illoin sisään hengittämällä. Lääke on tehonnut tosi hyvin, eikä astma ole juuri elämääni haitannut, kunhan olen muistanut ottaa lääkkeeni. Syyskuussa 2011 sydämessäni todettiin flimmeri eli eteisvärinä ja sen hoitamiseksi tehtiin sairaalassa sydämen rytmin palautus sähköisesti.

Viimeksi päivitetty ( 02.03.2012 19:36 )

Kateissa olleet paperit löytyivät rukousvastauksena

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Mies, 35 v.
27.12.2011 18:38

Menetin jokin aika sitten työpaikkani ja tarve hakea uusia töitä tuli todella yllättäen ja nopeasti. Kaikki koulu- ja työtodistukseni olivat perusteellisesti hukassa muuton ja vuosikymmenen tarpeettomuuden jäljiltä ja etsin niitä vaimoni kanssa useana päivänä parin viikon aikana.

Kaikesta kiittäen

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Sirpa
20.10.2011 18:45
Parisen vuotta sitten rakas ystäväni, jonka kanssa olimme aina käyneet srk:n tilaisuuksissa ja kirkossa, kysäisi lähtisinkö KohtaamisPaikan Alfa-kurssille. Alfa kuulosti lupaavalta ja myönnyin heti tietämättä sen tarkemmin, minne menemme. Onneksi lupasin, sillä pääsin elämäni upeimmalle matkalle, joka jatkuu edelleen, kiitos Herran!
Viimeksi päivitetty ( 05.12.2011 19:18 )

Jeesuksen merkitys kirkastui KohtaamisPaikassa

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Tomppa
07.11.2011 17:54

Kun olin 19, elämäni oli romahtamassa. Paljon pettymyksiä lyhyen ajan sisällä. Lisäksi paljon raskaita muistoja lapsuudesta, joista vaikea päästä yli. Elämän tarkoitus kateissa ja kaikki oli hyvin synkkää. Olin yksin ja masentunut. Muistin iltarukouksen jonka isoäitini oli opettanut. Päätin kokeilla rukousta. Laitoin kädet ristiin ja sanoin mielessäni: "jos siellä on joku, niin auta".

Päkiä parani New Wine -tapahtumassa

PDF
Tulosta
Sähköposti
Kirjoittanut Sari
13.09.2011 18:57

Olin kärsinyt vuoden selittämättömästä päkiän kiputilasta oikeassa jalassani. Toimin työssäni liikunnan- sekä tanssin opettajana ja näin ollen työnkin tekeminen on ollut toisinaan melko kivuliasta. Lääkärit väläyttivät minulle myös leikkausvaihtoehtoa, johon en kuitenkaan ollut uskaltanut vielä tarttua erilaisten riskien vuoksi.

<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava > Loppuun >>
Sivu 1 / 6

alpha_logo

KohtaamisPaikka Facebookissa

 

Seuraavat tapahtumat

ti touko 22 @18:00
KohtaamisRyhmä
su touko 27
KohtaamisPaikan kevätretki
su kesä 10 @17:00
KohtaamisPaikan iltamessu kaupunginkirkossa
to kesä 14 @18:00
KohtaamisRyhmä
su kesä 17 @17:00
PihaParty Kilkeillä Mustalammella

Kävijöiden kertomaa

KohtaamisPaikka-ilta oli tarkoitus pitää ensimmäistä kertaa kaupunginkirkossa 1.2.2009. Pari tuntia ennen iltaa oli aikomus tarjoilla kirkon edessä lämmintä juotavaa, syötävää ja jutella ohikulkijoiden kanssa.

Lue lisää