23. helmikuuta: Matt. 3

Matt. 3

Meistä monet haluamme olla suuremmalla asialla liikkeellä tässä maailmassa ja tässä ajassa. Mitkä ovat meidän näkökulmamme? Jotkut meistä korostavat tiettyjen oppi-isien tekstejä yli kaiken. Osa meistä haluaa vaalia viimeiseen asti tiettyjä perinteitä.  Osa haluaa olla vain mukana, jossain suuremmassa. Osa haluaa opettaa ja johtaa juuri sillä tavalla miten on tehnyt kaikki vuodet.  En ole dumppaamassa mitään roskakoriin vaikka hätäisemmät ehtivät jo lähes sulkea nettiselainta.  Perinteet ovat hyviä sillä ne tuovat turvallisuutta, oppi-isät /-äidit ovat hyviä sillä heiltä saamme mallin ja innoituksen kasvaa.  Meillä on unelmia, jotka ovat suuria ja niitä on hyvä olla. Jos olemme löytäneet omat vahvuutemme omissa tavoissa käyttää lahjoja mm. opettamisessa tai johtamisessa on parasta olla vain oma itsensä. Mutta menevätkö ne Jumalan edelle?
Johannes Kastaja puhuu hyvin radikaalisti kasteelle tuleville fariseuksille ja saddukeuksille, joille omat tavat, asema, valta ja oman itsensä nostaminen ihmisten tuomariksi olivat saaneet mopon karkaamaan. Ylemmyyden tunnetta uhkuen he menevät kohti Johannesta, he eivät saakaan ”hyvä veli” taputuksia selkäänsä vaan varoituksen sanan. He ovat korottaneet tavat, perinteet, lain, johtajat ja mitä vielä muuta kaikkivaltiasta Jumalaamme suuremmaksi.   He tuntevat kirjoitukset, mutta eivät tunne elävää Sanaa, Jumalaa.
Tämän takia meille kaikille on tärkeää tuntea elävä Jumala henkilökohtaisesti. Silloin meidän saamamme opetus, unelmat, armolahjat ja esikuvat kasvattavat meitä oikeassa suhteessa, emmekä joudu harhaoppien riepoteltaviksi.  Jumalan armosta saamme myös silloin nähdä miten hän meidän elämämme kautta tuottaa hedelmää, eikä meidän tarvitse pelätä kirveen kaatavan meidän puutamme.

- Minna