Saul oli kuninkaana yllättävän lyhyen ajan, luvun 13 mukaan vain kaksi vuotta. Hänen hallituskaudellaan oli tosin niin paljon tapahtumia, että voi olla, että tuossa laskussa on otettu huomioon vain se aika, jolloin hän oli kuuliainen. Joka tapauksessa Saul kävi jatkuvasti sotaa filistealaisia vastaan ja lopulta hän kuoli yhdessä tällaisessa taistelussa. Filistealaiset olivat pitkään seudun ainoa kansa, joka osasi takoa rautaa ja se antoi heille tietenkin suuren edun taisteluissa. Voisi siis sanoa, että Saulin koko elämä oli taistelua ennakolta vahvempaa vihollista vastaan.
Saulin elämästä voi oppia paljon. Vaikka hän lopulta kuoli taistelussa, se ei ole mitenkään koko kuva hänen elämäntyöstään. Siihen sisältyi myös paljon menestystä ja suuria voittojakin. Hänen alamäkensä alkoi siitä, kun hän sortui ahneuteen ja järkeilyyn.
Jeesuksen pappeus on vähän vähemmän esillä ollut asia, mutta uskoisin, että varsinkin juutalaistaustaisille uskoville se oli tärkeää. Teksti osoittaa, että Jeesus oli oikeutettu toimimaan pappina eli välittäjänä ihmisten ja Jumalan välillä. Hänen pappeutensa oli myös korkeampiarvoista ja -laatuista kuin maallisten pappien. Kaikki tämä kävi ilmi Vanhan Testamentin teksteistä.
Tästä tekstistä mieleeni jäi erityisesti seuraavat lauseet: ”Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan. Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle.”
– Marko