Jaakobin kirje on kuin kaikki virheemme ja puutteemme suurentava peili. Se osoittaa millaisia meidän tulisi olla. Mitä pidemmälle kirjettä lukee, sen selvemmäksi käy, että rima on nostettu täydellisyyden rajalle. Meidän tulisi olla yhtä täydellisiä kuin Isämme Taivaassa. Vähempi ei riitä. Meidän tulisi pystyä hallitsemaan kielemme ja puhumaan sekä ajattelemaan pelkkää hyvä. Jaakob menee jopa niin pitkälle, että väittää ihmisen tulevan Jumalalle kelpaavaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana. Jaakob puhuu nyt kuolleesta uskosta, joka kyllä pitää totena Jumalan olemassaolon, sellaisesta uskosta, joka pahoilla hengilläkin on (Jaak. 2:19). Kuollut usko ei kuitenkaan saa aikaan mitään toimintaa. Aito usko tulee Jumalalta lahjana (vrt. Jaak. 1:17) ja sen synnyttää Jumala (Jaak. 1:18). Jumalalle kelpaa vain se, joka uskoo Jeesukseen, ilman lain vaatimia tekoja (Room. 3:26–28). Jaakobin kirjeen opetuksessaan Rovasti Olavi Peltola on sanonut viisaasti: ”Jaakob korostaa, että tekojen puuttuessa uskossa on jotain väärää. Oikeat teot ovat lähimmäisen rakastamiseen liittyviä eikä sellaisia, joilla uskova varmistaa omaa kelvollisuuttaan Jumalan edessä. — Oikea usko tuo mukanaan rakkauden teot. Emme pelastu teoista (Ef 2:8), mutta kyllä tekoja varten (Ef 2:10).”
Daavidin elämässä usko oli tullut todeksi jopa siinä, että hän osoitti tuntuvasti huomaavaisuutta Saulin vammaiselle sukulaiselle, eikä katsonut henkilöön (2. Sam. 9: 3–7). Pystymmekö me samaan? Siinä on puheen ja kielenkäytön rinnalle toinen mittari, joka riisuu meidät omahyväisyydestä. Totuus tekee kuitenkin vapaaksi.
– Heli