Daavidin perhe-elämä oli riitaisaa. Hänellä oli lapsia monen vaimon kanssa ja eri liitoista syntyneet lapset eivät tulleet toimeen keskenään. Perheen sisällä oli myös seksuaalista väkivaltaa ja sellaisen tapauksen kostona Absalom murhasi velipuolensa Amnonin. Tämän seurauksena hän oli nyt maanpaossa ja pelkäsi verikostoa. Tästä olisi helposti saattanut alkaa verinen kierre Daavidin lasten välillä.
Absalom taisi olla Daavidin suosikkipoika ja hänellä oli ikävä poikaansa. Joab, Daavidin sotapäällikkö huomasi tämän ja kehitti merkillisen juonen, jonka seurauksena Daavid lopulta armahti Absalomin ja haetutti hänet takaisin Jerusalemiin. Ikävä kyllä, jo heti seuraavassa luvussa Absalom maksoi hyvän pahalla ja nousi kapinaan.
Tästä kaikesta pystyy päättelemään, että vaikka Daavid rakasti lapsiaan, heidän välinsä olivat etäiset. Voi olla, että moniavioisuus aiheuttaa tälläisen asetelman luonnostaan, koska eri vaimojen välile muodostuu helposti kilpailua. Tällainen ongelmahan oli jo Israelin kantaisän Jaakobin perheessä. Daavid oli myös aika lepsu lapsiaan kohtaan ja Amnon ei esimerkiksi saanut rikoksestaan häneltä mitään rangaistusta. Tämä saattoi saada aikaan katkeruutta muissa lapsissa.
Jäin miettimään sitä, että yhdessäkään Daavidin monista psalmeista ei mainita vaimoja, lapsia tai perhe-elämää. Olikohan tässä hänellä sokea piste, eikä hän tajunnut, että Jumalalla olisi ollut tälläkin elämänalueella annettavaa?
Jos Vanhasta Testamentista on vaikea löytää ohjeita perhe-elämään , niin Uudessa Testamentissa niitä kyllä on, vaikkapa tässä päivän luvussa. Lähtökohtana on toisten kunnioittaminen. Pietari kirjoittaa, että jos kotielämässä on ongelmia, niin rukoukset saattavat estyä. Tämä varmaankin perustui käytännön kokemukseen ja saattoi olla jopa tuttua hänelle itselleen. Kun seurakunta kokoontuu yhteen, niin kaikki tuovat sinne mukaan itsensä elämäntilanteineen. Totta kai se vaikuttaa siihen, mitä seurakunnassa tapahtuu ja minkälaista siellä on. Tai ainakin sen pitäisi vaikuttaa. Pietarikin kehottaa meitä jakamaan toistemme ilot ja surut. Minusta tuntuu, että olemme yhteisönä menossa enemmän ja enemmän tätä kohti. Tietenkin se vaatii aikaa ja jakaminen pitää usein opetella uudestaan, kun elämäntilanteet muuttuvat.
Luvun lopussa puhutaan hyvän tekemisestä. Tässä on varmasti oppimista. Pietari opettaa, että kaiken lähtökohtana on Jeesuksen esimerkki. Tätä kannattaa makustella:
”Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.”
Niin, ”hyvän omantunnon” liittolaisiahan me olemme. Hyviä tekoja ei tarvitse tehdä saadakseen itselleen mielenrauhan, vaan homma toimii juuri toisinpäin. Kun meillä on sisimmässä hyvä olla, heräämme näkemään myös toisten tarpeet.
Marko