Tässä luvussa on leeviläisten kiitosvirsi. Asafin ja hänen veljiensä tehtävänä oli ylistää Jumalaa Herran liitonarkun edessä. Kun tätä laulua lukee, niin tulee sellainen vaikutelma, että sen tarkoitus on myös muistuttaa ja opettaa kuulijoita Heran teoista.
Ylistys on muutenkin suurelta osin muistamista. On aika helppoa ylistää Jumalaa yleisesti ja täsmentämättä. Mutta on aivan eri asia kiittää Häntä niistä konkreettisista hyvistä asioista, mitä omassa elämässä on tapahtunut. Silloin nimittäin tulee tehneeksi sen valinnan, että tunnustaa Jumalan olevan kaiken takana.
Leeviläisten virsi kannustaa tällaiseen ylistämiseen ja tekemään sen vielä muiden ihmisten kuullen : ”Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan! Julistakaa hänen kunniaansa, ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kansoille, jotka eivät häntä tunne.”
Minulle tällainen ajatus tuntuu aika haastavalta. Eihän nyky-Suomessa ole tapana puhua Jumalasta mitään, puhumattakaan siitä, että väittäisi nähneensä Hänen konkreettisia tekojaan. Tähän tarvitsemme Jumalan apua ja johdatusta.
Ilmestyskirjan viimeinen luku jättää meidät odottamaan Jeesusta. Tavallaan kirja palaa ensimmäiseen lukuun, koska taas puhutaan Jeesuksesta alkuna ja loppuna. Jeesus on siis kaiken ilmestyskirjan ennustusten varsinainen sisältö ja täyttymys.
Tässä on taas kerran esimerkki siitä, miten Vanhan ja Uuden Testamentin teksti kertoo samasta asiasta. Keskellä lukua on nimittäin kaunis kehotus:
Henki ja morsian sanovat: ”Tule! Joka tämän kuulee, sanokoon: Tule! Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.”
Ajattelen, että morsian tarkoittaa tässä seurakuntaa. Yhdessä Pyhän Hengen kanssa olemme siis kutsumassa ihmisiä elämän veden lähteelle.
Marko