On puhuttelevaa, miten Daavid ja kansan johtajat antoivat lahjoja temppelin rakentamista varten. Johtajien esimerkillä oli merkittävä vaikutus koko kansaan, joka iloitsi johtajien anteliaisuudesta (1. Aik. 29:9), mikä sai myös kansan iloiten ja vapaaehtoisesti antamaan lahjansa (1. Aik. 29:17).
Aika usein tuntuu siltä, että kehittyneissä länsimaissa olemme tottuneet aika pitkälti siihen ajatukseen, että antaminen hoidetaan ainakin jossakin määrin vastentahtoisesti verotusjärjestelmän kautta ja että vaaleilla valitut (kansan)edustajat päättävät siitä, miten verorahat käytetään. Toki erilaiset hyväntekeväisyyskeräykset saavat paljon huomiota ja niihin karttuukin monesti merkittäviä rahasummia. Vähemmän kuitenkin näkee sitä, että kansamme johtajat ja vaikuttajat näyttäisivät esimerkkiä siinä, että he antaisivat vapaaehtoisesti pois omastaan. Kuitenkin näitäkin ihmisiä on. Ehkä tällainen antaminen koetaan jollakin tavalla kiusalliseksi, minkä vuoksi siitä ei pidetä ääntä, koska se tietyllä tavalla osoittaa, ettei kaikki ihmiset jaa sitä käsitystä, että asiat hoituvat hyvin verotuksen kautta. Voi kuitenkin miettiä, mikä vaikutus tällaisilla ajattelu- ja toimintamalleilla on kansan yleiseen moraaliin. Daavidin esimerkki laittaa pohtimaan, voisivatko asiat olla jotenkin toisin.
Lopulta omastaan antamisessa lienee kyse siitä, tuleeko ihminen kääntymyksen paikalle (Matt. 3:2, 8). Ehkä on niin, että vain kääntymyksen kokenut ihminen (vrt. jakeet 16-17) voi sanoa kuten Daavid (1. Aik. 29:14): ”Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.”
Kiitos, Herra Jeesus, elämästä, ajasta ja kaikesta, mitä olet antanut! Auta, että voin käyttää elämäni, aikana ja kaiken, mitä minulla on, sinun nimesi kunniaksi ja Jumalan valtakunnan hyväksi!
Pekka