Salomon temppelin vihkiminen oli todella suuri juhla. Kaikki kerrotut yksityiskohdat ovat massiivisia. Mielenkiintoinen ja merkittävä yksityiskohta on myös ”Herran kirkkaus”, joka täytti temppelin ja esti pappeja menemästä sinne. Kuitenkin itselleni tulee tätä kaikkea lukiessa surullinen olo. Ikuiseksi suunniteltu temppeli ei sitten kuitenkaan ollut ikuinen. Syykin oli selvillä jo tässä luvussa, kun Herra kertoo Salomolle näin: ”Jos käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä, minä tempaan teidät pois maastani, jonka olen teille antanut. Ja temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja jätän pilkan kohteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kaikille kansoille.”
Toisaalta tiedämme, että temppelin tilalle tuli myöhemmin seurakunta. Elävinä kivinä muodostamme paikan, jossa Jumala asuu, toimii ja vastaa rukouksiin. Ajattelen, että samat lupaukset ja varoitukset, joita Salomo sai temppeliä varten, koskevat soveltuvin osin myös seurakuntaa.
Vuorisaarna on aina ajankohtainen. Valitettavasti monet sen käskyistä ja kehoituksista on unohdettu. Kuten esimerkiksi Jeesuksen puhe tuomitsemisesta. Ihmiset ovat kyllä jyrkästi tuomitsemista vastaan yleensä, mutta aniharva soveltaa tuomitsemiskieltoa itseensä. Jostain syystä uskomme sokeasti omaan arvostelukykyymme kun moitimme toisia ihmisiä heidän virheistään. Aivan kuin pääsisimme heidän päänsä sisälle ja tietäisimme täsmälleen, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Tähän pystyy tietenkin vain Jumala ja siksi tuomitseminen kuuluukin vain Hänelle.
Toinen tässä luvussa esiin tuleva teema on Jumalan etsiminen. Jeesus lupaa, että kaikki etsijät löytävät. Miksi sitten niin monet ihmiset eivät tunnu näkevän Jumalaa? Eivätkö he sitten ole etsineet tai kaivanneet? Minä uskon, että jokainen ihminen kaipaa Jumalaa. Olemmehan me luotuja olemaan yhteydessä Häneen. Syvällä sisimmässämme me kaikki etsimme Häntä. Miksi sitten kaikki eivät löydä? Tämä jää minulle salaisuudeksi. Osittain asia saattaa kuitenkin selittyä, kun Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista. Ajattelen, että elämään johtava portti on ahdas siksi, että siitä mahtuu läpi vain me itse. Kun etsimme Jumalaa, joudumme jättämään yhtälöstä pois kaikki saavutuksemme, omaisuutemme, unelmamme ja toiveemme. Jumala ei näitä asioita halveksi tai väheksy, mutta aito Jumalan etsiminen ei aseta ehtoja sille, mitä pitäisi löytää.
Toisaalta itse etsiminenkin on usein vähän toista kuin mitä nykyihminen voisi kuvitella. Se ei ole tutkimista vaan avautumista ja odottamista. ”Pyytäkää”, sanoi Jeesus. Rukous, hiljentyminen ja odottaminen on hyvin vaikeaa meille suorituskeskeisille länsimaalaisille.
Tämän tekstin ääressä joutuu miettimään sitä, että olenko itse tosissani etsinyt. Varmastikin joskus, mutta entä viime aikoina?
Marko