Josafat vaikuttaa hyvältä kuninkaalta. Hän järjesti uudelleen oikeudenkäytön ja asetti sen perustaksi Herran pelon. Tavallaan tämä on aika nykyaikainen ajatus: sen sijaan, että tarkasti määriteltäisiin tehtävät, puhutaankin arvoista ja annetaan ihmisten itse päättää miten niitä toteutetaan.
Josafatin ajatuksena oli selvästi, että tuomarin tehtävässä toimivat olisivat oikeudenmukaisempia, jos he muistaisivat, että heilläkin on tuomari taivaassa. Ikävä kyllä luulen, että käytännössä Josafatin ihanteet jäivät toteutumatta. Raamatussa on nimittäin paljon kohtia, joissa varoitetaan heikossa asemassa olevien sortamisesta. Meidänkin aikanamme monet ovat sitä mieltä, että esimerkiksi köyhän on vaikeampi saada oikeutta kuin rikkaan. Näistä synkistä tosiasioista huolimatta uskon, että Josafat oli oikeassa. Meidän on saatava ensin jumalasuhde kuntoon ja rakentaa elämämme sitten sen ympärille.
Tämän luvun sisältö on vahvasti kahtiajakoinen. Luku alkaa Johannes Kastajan mestauksella. Jeesus ”vastaa” tähän sarjalla suuria tunnustekoja. Hän näyttää olevansa kykenevä täyttämään kaikki tarpeemme. Kun ajattelee miten opetuslasten on täytynyt pelästyä ja masentua Johanneksen kuoleman takia, niin Jeesuksen toiminta varmasti palautti heidän luottamuksensa Jumalan hallintavaltaan. Toisaalta myös pahan valta on selvästi todellinen.
Tätä lukua lukiessa saattaa ihmetellä miksi Jeesus ei pelastanut Johannesta. Hänen tekemänsä ihmeet osoittavat selvästi, että Hän olisi pystynyt siihen. Tällaiset asiat jäävät meille arvoituksiksi. Elämme maailmassa, jossa vaikuttaa kaksi voimaa ja Jumalan valtakunta on vasta murtautumassa esiin. Usein, niinkuin tässäkin luvussa, vaikuttaa siltä, että Jumala toimii vähän sivummalla, piilossa suurista saleista ja kuninkaanlinnoista. Tämä periaate on hyvä huomata.
Näiden lukujen ääressä rukoilen, että Jumala näyttäisi voimansa meidän joukossamme. Jos se tarkoittaa sitä, että joudumme olemaan vähän syrjässä, niin olkoon sitten niin.
Marko