Tämä Jesajan kirjan luku päättää Jesajan kirjan ensimmäisen osan. Luku kertoo, kuinka kuningas Hiskia näytti aarteensa viholliskansan lähettiläille kuin luottaisi heihin. Jesaja tuli ja kertoi, että Hiskian jälkeen kaikki aarteet ja enemmänkin joutuisivat tuon vieraan kansan käsiin. Hiskia oli itsekkäästi huojentunut, ettei tämä onnettomuus tapahdu hänen elinaikanaan.
Jeesus, rukoilemme nykyisten ja tulevien sukupolvien puolesta. Siunaamme meitä ja heitä, vaikka emme tiedä yksityiskohtaisesti, millaisia elämäntilanteita on kohdattavana. Luotamme siihen, että huolenpitosi ja armosi riittävät.
Paavali muistutti Timoteusta kirjeessään, ettemme ole tänne mitään tuoneet, emmekä voi täältä mennessämme mitään viedä. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. Ei siis raha, vaan sen himo. Todelliset aarteet ovat niitä, joita on kerätty taivaaseen. Keruumenetelminä vaikuttaisi olevan antaminen ja kaikenlainen hyvän tekeminen. Rikkauden lähde on, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Usko on yksi ajallinen aarre. Timoteus sai Paavalilta, mentoriltaan kehotuksen: ”Pidä tallessa… se, mikä on uskottu sinun haltuusi.” Voittona on todellinen elämä. Täyttä elämää Herrassa tänäänkin.
Jesajan 40. luku aloittaa toisen osan Jesajan kirjaa, joka heijastaa rakenteeltaan koko Raamattua. Nyt siis siirrymme ”uusitestamentilliseen osaan”. Luin lähdekirjastani, että Jesajan kirjan lukujen määrä alku ja loppuosassa täsmää Raamatun lukujen määrään VT:ssa ja UT:ssa. Jesajan kirjaa neuvottiin lähdeteoksessa lukemaan todellisen Raamatun Kirjoittajan kautta.
Tässä luvussa on erilaisia vertauskuvia Jumalan suuruudesta. Nautin näistä vastakohtaisista mielikuvista, mittamenetelmistä Jumalan suuruuden kuvaamiseksi esim. ihmisen koura ja meren vesimäärä, tomuhiukkanen vaa´assa. Miten mitättömiä ovatkaan ihmisen tekemät jumalankuvat verrattuna elävän Jumalan mahdollisuuksiin. Tälle päivälle voimme omistaa lupauksiksi: ”Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.” ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.”
Meille ei ole annettu pelkuruuden, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan henki. Paavali muistutti Timoteusta pyhästä kutsusta. Omassa pyhässä kutsussamme eteenpäin.
Keskiviikko: Jes. 41 2. Tim. 2
Omistetaanpa tästä Jesajan luvusta tälle päivälle tämä: ” Sinä olet palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt. – älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi.”
Paavali muistutti Timoteusta armosta. Vahvistu armossa on vanhemman käännöksen ilmaus. Armon syvyyttä ja kattavuutta emme taida ihan käsittää, mutta siinä voi vahvistua. Jae 13 on yksi mielijakeitani vanhemman käännöksen mukaan: ”… jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä kieltää hän ei saata.” Sanalla uskoton on kaksoismerkitys, molemmissa merkityksissä on lohdullista olla osallinen Jumalan uskollisuudesta. Paavali kehotti Timoteusta muistuttamaan tästä. Tarpeellinen muistutus meillekin tälle päivälle.
Jesajan luvun alkuosaa lukiessa tulee eittämättä mieleen Jeesuksen olemus. ”Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen… murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” Kuulin joskus opetusta tästä suitsevasta kynttilän sydämestä ja särkyneestä ruo´osta (vanhempi ilmaus). Muistan opetuksesta vain sen, että tällainen suitsevainen, sammumaisillaan oleva ruoko haisee pahalle. Kirjeessään Timoteukselle Paavali kuvaili viimeisten aikojen ihmisiä. Tällaista ihmisyyttä on helppo nähdä ympärillään. Entä mitä katsoo peilistä – joskus taitaa haista ja kärytä. Hän ei sammuta siltikään, vaikka uskossamme ja elämäntilanteiden alla käryäisimme hiipumispisteessä.
Paavali kertoi Timoteukselle vainotuksi joutumisestaan ja kärsimyksistään. Ja niistä kaikista Herra oli Paavalin pelastanut. Lohduttavaa, saman Jumalan omia mekin olemme.
Jesaja kuvaa Jumalan ainutlaatuisuutta ja mahtavuutta kutsua ja pelastaa. Yksi mielikohtani ovat jakeet 18-19: ” Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” Tie autiomaassa tai korvessa tai joki kuivuuden keskellä tai erämaassa (käännöksiä 1933 ja 1992) puhuvat minulle kulkureiteistä. Joki tuo lisäksi elintärkeän veden. Jos ajattelemme kulkemista korvessa tai erämaassa, riittää, että on jokin reitti tai kulkuväylä. Ympärille katsoessa on erämaata, korpea, kuivuutta, mahdotonta kuljettavaksi, mutta Jeesus valmistaa reittiä eteenpäin.
Paavalilla oli paljon ohjeita Timoteukselle, hän mentoroi Timoteusta ja oli kovin huolissaan opista ja sotkuista. Olen usein ihmetellyt, kuinka sittenkin vuosisatoja ja parisen tuhatta vuotta kestänyt sukupolvien sähläys kristinuskon kanssa ei ole onnistunut tuhoamaan Raamattua eikä häivyttämään Jeesusta – ei sittenkään. Olikohan Paavali liikaa huolissaan vai kantoiko hän jo tuolloin tietoisesti vastuutaan?
Paavalin lopputervehdykset kirjeissä ovat niin lämmittäviä. Kuinka tarpeen onkaan kuulla, että ystävät jatkavat Herrassa ja ovat olemassa.
Tässä Jesajan luvussa on hulvatonta huumoria, kun Jesaja kuvailee, kuinka jumalapatsaita tehdään polttopuuksi kelpaavasta puusta ja sitten niitä kumarrellaan ja uskotaan niiltä mykiltä ja kuuroilta saatavan apua. Puupölkkyäkö pitäisi kumartaa. Jumala muistuttaa, kuka hän on ja mihin hän kykenee.
Varsin surkuhupaisaahan moni asia meidänkin ajassa on. Säälittävän hullunkurista on esimerkiksi rauhan ja rentouden etsintä mitä moninaisimmilla keinoilla. Osa niistä varmaan toimiikin, edes jotenkin, mutta mitä hyötyä niistä on ajan ja iankaikkisuuden rajalla. Todellinen lepo ja rauha tulevat siitä, että tiedämme, että Herra on lunastanut, pelastanut ja osoittanut kirkkautensa.
Tiituksen kirje on yksi Paavalin ns. pastoraalikirjeistä (kirjeet Timoteukselle kuuluvat samaan sarjaan). Titus oli kuulemma kreikkalainen, joka oli tullut uskoon, siis pakanakristitty. Paavalin suhtautui Titukseen hengellisenä poikanaan. Titus vaikuttaisi olleen organisointikykyinen ja ilmeisesti auktoriteettiakin hänellä oli, kun sai käytännön asioita järjestettäväkseen Kreetalla. Tarpeellinen lahja, otetaanpa käyttöön, jos on saatu tällainen armoitus.
Tähän aikaan sopiva ja näkyä nostattava Jesajan kirjan kohta on jakeesta 20 eteenpäin, kun profeetan kautta Jumala kehotti kokoontumaan yhteen ja kutsumaan muukalaiskansoista eloon jääneet. Heillä oli puiset jumalankuvat. Jesaja kehotti keskustelemaan yhdessä ja muistelemaan Jumalan tekoja. Vahvana viestinä oli Jumalan sanat: ”Minä olen vanhurskas pelastaja, ei ole ketään muuta.”
Paavali tuki Titusta tehtävässään ja antoi yksityiskohtaisia neuvoja, millainen toimintatapa olisi terveen opin mukaista. Kristinusko ei silti ole käyttäytymisuskonto, jonka avulla Jumalalle kelpaavuutta terästettäisiin. Kelpaamme Jeesuksen tähden ja siitä käsittääkseni nousee vapaus valita vaikkapa terveen opin mukaisia toimintatapoja ja suhtautumisia toisiin. Jeesus ”antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.” Kristityn vapautta meille tämän sunnuntain aiheen mukaan.
Pirkko