Maanantai: Jer. 1, 1. Piet. 2
Tällä viikolla harpotaan Jeremian kirjan lukuja läpi ja tutustutaan Pietarin kirjeisiin.
Jeremian kutsuminen oli erikoislaatuinen ja hyvin voimakas tapahtuma ja kokemus. Profeetaksi ei tulla hetken mielijohteesta, vaan Jumala valitsi hänet tehtävään. Jeremia sai kuulla, että Jumalalla oli häntä varten tehtävä, johon hänet oli valittu jo ennen hänen syntymäänsä.
Tämä toi mieleeni Paavalin. Paavalikin kertoi olevansa valittu apostoliksi ennen syntymäänsä. Hänen kohdallaan tämä on yllättävää, koska hän elämänsä alkupuolella vastusti koko kristinuskoa. Hän kuitenkin tuli tähän lopputulokseen järisyttävän uskoontulokokemuksen vuoksi. Damaskon tien kokemus osoitti selvästi sen, että Jumalalla on Paavalille tehtäviä. Samalla tavalla Jeremialla ei kutsuhetkellään ollut oikeastaan vaihtoehtoja. Toki uskon, että molempien kohdalla kutsu ja luonteenpiirteet sopivat hyvin yhteen ja siten tehtävä oli lopulta myös mieluinen. Jeremian kohdalla kyse oli kuitenkin myös erittäin murheellisesta tehtävästä. Juuda oli matkalla kohti pakkosiirtolaisuutta ja tätä ei Jeremian profetiat pystyneet muuttamaan. Siitä huolimatta ajattelen, että hänen työnsä oli erittäin tärkeä. Hänen sanomansa ilmoitti, mitä Jumala kaikesta ajattelee ja loi tavallaan kehykset kaoottisilta tuntuville tapahtumille.
Jeremiaa ja Paavalia yhdisti ihmeellinen periksiantamattomuus tehtävässään. Uskon, että tämä piirre johtuu osittain vahvasta tietoisuudesta, että Jumala on itse valitsemassa ja lähettämässä työhön, eli kuten Jumala sanoi:
”Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.”
Ylläoleviin pohdintoihin on luontevaa liittää Pietarin kehotus palata Jeesuksen, kulmakiven, luokse. Tarvitsemme elämäämme kiintopisteen, jonka varaan voimme nojata myös tekemisemme. Kutsumustietoisuus ei seuraa siitä, että mietimme mitä haluamme tehdä, vaan se tulee ulkopuoleltamme. Toki mieltymyksillämmekin on merkitystä, mutta enemmän rengin asemassa. Kun perusta on kunnossa, niin on mahdollista, Jeremian ja Paavalin tavoin, elää radikaalisti erilaista elämää. Pietari antaa tähän monta ohjetta ja esimerkkiä.
Tämän tekstin ääressä on hyvä rukoilla, että Jeesus tulisi elämäni perustaksi.
Tiistai: Jer. 9, 1. Piet. 3
Tässä luvussa puhutaan ensin siitä, miten ihmiset pettävät toisiaan ja sitten Jerusalemin tulevasta hävityksestä. Aika synkkiä teemoja siis. Minusta on tärkeää havaita näitä lukiessa Jeremian ja Jumalan tunnetila. He ovat tietenkin vihaisia, mutta päätunne on silti suru ja jopa epätoivo. ”Mitä muuta minä voisin tehdä”, kysyy Jumala, kun ihmiset viettävät elämänsä valehdellen ja huijaten toisiaan.
Ajatus surevasta Jumalasta on minusta toisaalta hieman ristiriitainen. Jos asiat ovat Hänen mielestään huonosti, niin miksi Hän ei tee mitään? Eilisessä luvussa Hän kutsui Jeremian vaikuttavalla tavalla. Miksi Hän ei kutsunut samalla tavalla kaikkia Juudan asukkaita? Tähän kysymykseen minulla ei ole ainakaan mitään helppoa vastausta. Takaraivossani on kuitenkin ajatus, että ehkä asia ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen. Tässä luvussa Jumala haastaa ihmisiä kerskumaan sillä, että he tuntevat Hänet. Minusta siitä voinee päätellä, että tie oli kaikille avoin. Halukkaita kulkijoita oli vain kovin vähän.
Tiedämme, että Jeremian puheet kaikuivat enimmäkseen kuuroille korville hänen omana aikanaan. Uskon hänen julistuksensa kuitenkin vaikuttaneen esimerkiksi alkukirkon elämään. Päivän Pietarin kirjeen ohjeet ovat kuin vastausta Jeremian valitukselle, sillä Pietari kehottaa meitä siunaamaan kaikkia ja vastaamaan pahaan hyvällä. Ja tämän pitäisi alkaa ihan läheltä, omasta aviopuolisosta.
Jep, rukoillaan rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Keskiviikko: Jer. 10, 1. Piet. 4
Herra on elävä Jumala. Tämä on tämänpäiväisen luvun otsikko. Mikä on käytännössä suurin ero elävän ja kuolleen Jumalan välillä? Kysymys saattaa tuntua tyhmältä, mutta minusta sitä kannattaa kyllä pohtia. Mehän saatamme jopa tieten tahtoen ainakin lähes palvoa asioita, joista tiedämme itsekin, että ne eivät ole eläviä. Esimerkiksi terveys, menestys ja raha ovat tällaisia asioita. Ne saattavat olla elämässä niin merkittävässä asemassa, että niitä voi hyvällä syyllä nimittää jumaliksi. Kuolleesta luonteestaan huolimatta niistä saattaa saada elämäänsä sisältöä, jopa tarkoituksen.
Tämän päivän luku vastaa tähän kysymykseen näin: ”Jumalat, jotka eivät ole tehneet taivasta eivätkä maata, katoavat maan päältä ja taivaan alta”. Väärien jumalien palvonta tuottaa, jos ensinkään tuottaa mitään, jotain väliaikaista ja katoavaa.
Mitäpä tähän sanoo apostoli Pietari? ”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.”
Jumalan armo on Jumalan itsensä tavoin pysyvää ja katoamatonta. Siksi siihen kannattaa keskittyä. Pyydetään, että se voisi elämissämme tulla yhä selvemmin esille.
Torstai: Jer. 17, 1. Piet. 5
Eilen puhuttiin väärien jumalien katoavaisuudesta. Vastaava teema jatkuu tänään. Sellainen ihminen, joka luottaa ihmisiin, on kirottu. Kun taas Jumalaan luottavat ovat siunattuja. Ja miksi? Koska ihmiset ovat katoavaisia ja Jumala ei. Puhe kirotuista ja siunatuista ihmisistä tuntuu kovalta, mutta itse liitän tämän mielessäni Jeesuksen opetukseen kahdesta rakentajasta. Toinen rakensi hiekalle ja talo sortui, kun taas kalliolle rakentaneen talo kesti rajuilmat. Voidaan ajatella, että hiekalle rakentaja oli ”kirottu”, alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan. Kyse ei ole siis mistään luonnearviosta, vaan pelkästään havainto typerän toiminnan seurauksista. Kirouksen vastakohtana on tietenkin siunaus, lupaus menestyksestä. Tämä seuraa siis niitä, jotka turvaavat Jumalaan.
Yksi hyvä esimerkki Jumalaan turvaavasta ihmisestä on Jeremia itse. Hän siis varmasti oli siunattu tämän lupauksen mukaisesti. Mutta miten oli menestyksen laita? Hänen elämänsä oli varsinaista vastavirtaan kulkemista. Jeremian Jumalalta saamat ilmoitukset eivät olleet suosittuja ja saivat hänet myös valtaapitävien epäsuosioon. Hän joutui kokemaan Jerusalemin hävityksen ja perimätiedon mukaan hän lopulta kuoli Egyptissä. Mitä siunaus siis oikein tarkoitti hänen kohdallaan? Näin pitkän ajan kuluttua emme pysty sanomaan hänen elämästään paljoakaan, mutta voimme kyllä huomata, kuinka hänen työnsä on kestänyt aikaa. Hänen profetiansa ovat olleet jo pari tuhatta vuotta lohdutuksena ja rohkaisuna lukemattomille ihmisille. Pointtini siis on se, että emme useinkaan pysty päättelemään elämäkertaa lukemalla sitä, kuka on siunattu ja kuka ei. Meidän ei yksinkertaisesti ole mahdollista saada riittävää perspektiiviä asian selvittämiseen. Lopputuloksena on, että joudumme luottamaan tässä Jumalan lupaukseen. Joka tapauksessa olen varma, että Jumala oli Jeremian kanssa loppuun saakka ja Jeremia varmasti tiesi sen. Se on lopulta siunauksen varsinainen ja tärkein sisältö.
Turvataan siis Jumalaan. Pietarin kirje vastaa hienosti taas huutoon lisäämällä kierroksia entisestään: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.”
Tämä on rukousaiheemme tänään. Pyydetään, että Jumala ottaisi kannettavakseen meidän murheemme ja vapauttaisi meidät iloon.
Perjantai: Jer. 18, 2. Piet. 1
Jeremian kuvaus savenvalajan luona käymisestä on minulle tärkeä kohta. Se kertoo uuden alun mahdollisuudesta. Muutos ei kuitenkaan ole helppo ja vaatii usein vanhan rikkomista. Kuten profetioissa yleensäkin, niin tässäkin on monta kerrosta. Pintakerroksena se kuvaa Juudan kansaa ja sen historiaa. Koko kansakunta joutui kokemaan hävityksen, mutta myöhemmin se sai myös nähdä uuden alun ja jälleenrakennuksen ajan. Mutta tämä kertomus voi kuvata myös kenen tahansa elämää. Voimme joutua tilanteeseen, jossa elämämme menee aivan pirstaleiksi ja tuntuu, että mitään ei jää jäljelle. Tässä meillä on lupaus siitä, että
mitään ei heitetä pois. Näinhän laulussa saviruukustakin kerrotaan: https://www.youtube.com/watch?v=6vtvVaeJ_DA.
Pietari kertoo tämän päivän luvussa, että a) meillä on kaikki mitä tarvitsemme ja b) olemme saaneet sen lahjaksi. Ongelma ei siis ole resursseissa vaan niiden käytössä. Tarvitsemme paluuta Jumalan lupauksiin ja niiden vastaanottamiseen. Ajatus Jumalan sanasta pimeässä loistavana lamppuna, joka pitää meidät oikeassa suunnassa, on tärkeä ja hyvä pitää mielessä. Sen vuoksihan me näitä Raamatun tekstejäkin päivittäin luemme.
Lauantai: Jer. 23, 2. Piet. 2
Tässä luvussa on kuuluisa ennustus Jeesuksesta. Hänen nimekseen sanotaan ”Herra on meidän vanhuskautemme”. Ajatus siitä, että Jumala itse sovittaa meidät itsensä kanssa, on aivan keskeinen asia ja lopulta meidän ainoa mahdollisuutemme.
Luvussa on myös ennustus siitä, että israelilaiset pääsevät lopulta palaamaan omaan maahansa pakkosiirtolaisuudesta. Tämä on varmaan ollut aikoinaan lohduttavaa kuultavaa. Kirjoitushetkellä pakkosiirtolaisuus oli kai juuri alkanut tai vasta edessä. Joka tapauksessa tämä on taas yksi raamatunkohta, josta käy ilmi, että Jumala on myös historian herra.
Sunnuntai: Jer. 25, 2. Piet. 3
Tässä luvussa on Jeremian viimeinen varoitus. Tai oikeastaan se on ilmoitus siitä, mitä tuleman pitää. Hän ennustaa kohta alkavan pakkosiirtolaisuuden ajan ja kertoo sen kestävän 70 vuotta. Tähän kohtaan Daniel perusti myöhemmin kuuluisan rukouksensa. Se osoittaa, että Jeremian tekstit eivät jääneet unohduksiin vaan antoivat voimaa vaikeina vuosina. Tämän ennustuksen vuoksi juutalaiset jaksoivat kärsivällisesti odottaa vaikean muukalaisuuden ajan. Tämä osoittaa, että Jumalan sanat kyllä kestävät aikaa ja ne puhuttelevat myös niitä, jotka eivät olleet alkuperäisiä kuulijoita. Itse asiassa voi olla, että alkuperäiset kuulijat eivät edes ottaneet sanomaa ollenkaan vastaan.
Me itse elämme myös odottaen. Tästä puhutaan tänään päivän Uuden Testamentin tekstissä. Rukoillaan samanlaista kestävyyttä kuin mitä juutalaiset osoittivat vieraalla maalla.
Marko
