Tämän päivän uuden testamentin luku kuvaa kristillisyyden olennaisia piirteitä. Monesti pidämme näitä asioita itsestään selvinä. Mutta entä jos kristillisyydestä otetaan pois se, mistä tässä kerrotaan…
Mitä jos uskoon ei kuuluisikaan yhteys Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen? Tässä ajassa ja maailmassa ei olisi mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä ja kommunikoida hengellisen uskon kohteen kanssa.
Mitä jos uskoon ei kuuluisi todistaa, julistaa, kirjoittaa siitä mitä on kokenut ja oppinut hengellisen uskon kohteestaan?
Mitä jos uskoon ei kuuluisikaan yhteys toisiin? Sellaisiin joilla sama hengellisen uskon kohde.
Mitä jos en saisi syntejäni anteeksi? Entä jos ei olisi ketään joka ottaisi syntien kuorman pois.
Entä jos meidän tulisi syntien esiin tuomisen sijaan piilottaa ne mahdollisimman hyvin muilta? Valehdella jotta kukaan ei saisi koskaan tietää totuutta.
Jos asiat olisivat niin kuin yllä kuvattu, niin kovin lohdutonta ja synkkää olisi elämä. Onneksi tämän päivän raamatun luvuissa kerrotaan paljon parempaa sanomaa 🙂
Tämän päivän uuden testamentin luku muistuttaa meitä että uskomme keskiössä on Isä, Poika ja Pyhä Henki sekä Jeesuksen sovitustyö ristillä. Tästä kun aletaan tinkiä, niin metsään mennään eikä millään hyvällä tavalla.
Tuota uuden testamentin lukua lukiessa alkaa helposti suorituspaineet ahdistaa. Pitäisi pitää Jeesuksen käskyt, rakastaa veljeään (ts. muita ihmisiä), voittaa paha, pystyä olemaan rakastamatta maailmaa (ts. sitä elämää mitä elää) ja olla lankeamatta harhaan menneiden uskon opettajien puheisiin. Näin vapaasti muotoillen.
Onneksi kuitenkin vanhan testamentin luku antaa meille hieman näkökulmaa tähän. Psalmissa hienosti kuvataan sitä iloa, mikä syntyy kun pysymme yhteydessä Jumalaan ja uskomme todeksi sen, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto.
Keskiviikko: Ps. 112 1. Joh. 3
Millä tavoin sinä “myisit” uskoasi muille? Mitä odotat uskosta kaukana olevien kysyvän sinulta? Minä ainakin monesti alan miettiä “Miten uskoontulo muutti MINUA” tai “miten uskoontuloa paransi MINUN elämääni” jne… Tässä huomaan ajatteluni vievän minua harhaan. Onko kristinuskossa kyse siitä että MINUN elämänlaatuni paranee, että MINUSTA tulee parempi ihminen vai onko sittenkin kyseessä jotain ihan muuta…
Voisi helposti ajatella että kun usko kääritään siihen että MINUN tai SINUN elämäsi paranee, niin se myy. Mutta kun näitä elämänlaadun parantajia on ollut ja on edelleen paljon muitakin, niin tulee mieleen että latistaako tällainen ajattelu kristinuskon samalle viivalle muiden kanssa. Niin että usko Jeesukseen ei oikeastaan eroa kaikenmaailman hyvinvointijumppaamisesta, pohdiskelusta tai ohjelmista.
Olisiko liian radikaalia puhua kristinuskosta ihmisen ja tämän maapallon ainoana selviytymiskeinona? Jos kaikki maailman Jeesukseen uskovat päättäisivät yhtenä aamuna että antaa olla Jeesuksen opetukset, Jumalan kunnioittaminen ja lähimmäisen rakastaminen. Että tästä lähtien keskityn MINUUN itseeni. Luulisi että kovin pitkään sellaista tämä maailma ei kestäisi.
Eikö nykypäivänä myisi sellainen ajatus että jokainen kristitty ja kristityksi kääntyvä parantaa muiden ihmisten elämää, riippumatta uskontokunnasta, elämänkatsomuksesta ja -tavoista. Että jokainen Jeesukseen uskova parantaa maapallomme tilaa. Ja siinä sivulla hänen oma elämäkin saattaa parantua, ehkä. Tämän päivän raamatunkohdat antavat katsauksen tuollaisen kristityn maailmaan.
Tämän päivän uuden testamentin luku muistuttaa siitä että Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen eivät ole erillisiä asioita. Harvoin tulee ajateltua kuinka nämä sitoutuvat toisiinsa.
Jos en osaa rakastaa muita ihmisiä, edes niitä jotka ovat minua lähimpänä, niin miten osaisin rakastaa Jumalaa?
Jos en osaa rakastaa Jumalaa, niin miten osaisin rakastaa muita muita ihmisiä?
No millaista Jumalan rakastaminen sitten on? Siihen tämän päivän vanhan testamentin luku antaa esimerkkiä. Niin tänään kuin monena muunakin päivänä olisi varmaan syytä pohtia miten osoittaa rakkautta Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan sanoin, teoin ja ajatuksissa.
Eräässä lukemassani ei-kristillisessä kirjassa kirjoittaja oli sitä mieltä että vapaus ei ole sitä että saamme tehdä mitä huvittaa. Vaan siitä vapaus tulee siitä että kykenemme rajoittamaan itseämme, siitä kaikesta mitä mielemme milloinkin haluaa meidän tekevän.
Tuosta vapaudesta tämän päivän uuden testamentin teksti minulle puhuu. Löysin sen ihmisen mikä olen 15 vuotta sitten kun tulin uskoon. Tuo raamatun luku puhuu minulle siitä että ilman Jeesusta uskosta jää puuttumaan oleellinen osa. Sama pätee myös Pyhään Henkeen.
Syntien sovittaminen ja iänkaikkinen elämä ovat asioita jotka meille uskoville ovat toisinaan itsestäänselvyyksiä. Mutta ne ovat juuri ne asiat, joista meidän tulisi innostua yhä uudelleen ja uudestaan. Sillä tavoin pidämme itsemme, ja autamme myös muita olemaan, yhteydessä Jumalaan.
Tämän viikon raamatun luvuissa on moneen kertaan varoitettu uskossa harhaan joutumisesta. Paljon on myös muistutettu siitä että meidän tulisi rakastaa toisiamme. Kun tätä jonkin aikaa ajattelin niin tässähän on minusta selkeä yhteys. Monesti uskossa harhautuminen näkyy siinä että rakkaus lähimmäisiä, toisia uskovia tai ventovieraita kohtaan vähenee. Uskon ytimestä erkaantuminen alkaa näkyä etääntymisenä toisista ihmisistä, rituaaleihin ja tapoihin tukeutumisena.
Kristillinen usko on kokonaisuudessaan yksinkertaista. Toisinaan miettinyt että onko se liiankin yksinkertaista koska siihen on jo alusta lähtien yritetty tunkea “lisäyksiä”. Ehkä tämä on ihmismielelle / syntiselle luonnollemme tyypillistä.
Yksinkertainen usko on vaikuttavaa. Se että ihminen, oli minkälaisessa elämäntilanteessa ja -hetkessä hyvänsä, voi saman tien ottaa vastaan kaikkivaltiaan Jumalan armon, rauhan ja rakkauden on jotain sellaista mitä mikään muu asia, ihminen tai uskonto voi tarjota tässä maailmassa. Siinä syy miksi me Jeesukseen uskovat kiitämme ja ylistämme rukouksien ja laulujen kautta iänkaikkista Jumalaa.
Tämän päivän vanhan testamentin luvussa on paljon sellaista joka koskettaa minua syvästi. Tuo psalmi tuo mieleeni ajat kun tulin Kohtaamispaikan toimintaan mukaan. Tuolloin aloin ymmärtää (Alfa-kurssin myötä) Jeesuksen merkityksen. Tuona aikana usko toi elämääni rauhan ja toivon.
Psalmin kirjoittajan kokemukset ovat hyvin paljon sitä, miltä minusta tuntui silloin. Tämä riittää perustelemaan sen että Jeesukselle on tilausta tänäkin päivänä. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta raamattu kertoo meille tämän ja monen muun luvun kautta että ihminen sisimmältään ei muutu. Se mikä kosketti ihmisiä tuolloin, koskettaa ihmisiä vielä nykyäänkin.
Moni tässä maailmassa tarvitsee uskoa, toivoa ja rakkautta. Siinä meillä Jeesukseen uskovilla on oma osuutemme hoidettavana, itse kullakin. Työn iloa siis 🙂
–Tomppa