Tänään lukemassamme Juudaksen kirjeessä kehotetaan taistelemaan sen uskon puolesta, joka meille on alun perin annettu (1:3). Taistella-verbin käyttäminen viittaa siihen, että uskoamme vastaan hyökätään monin tavoin. Uskon säilymisen ja kasvamisen eteen tulee aktiivisesti ponnistella, jopa taistella.
Juudas varoittaa vääristä opettajista, jotka halveksivat Jeesusta ja hänen valtaansa. Väärät opettajat olivat menettäneet Jumalan pelon. Se näkyi niin, että he elivät siveettomästi omia mielitekojaan ja himojaan seuraten, eivätkä uskoneet joutuvansa siitä vastuuseen. He keskittyivät paimentamisen ja toisten palvelemisen sijasta oman napansa silittelyyn. (Juud. 4-8 ja 2. Piet. 2:10). He jopa herjasivat henkivaltoja.
Juudas muistuttaa, että jokainen joutuu kohtaamaan tuomarinsa (Juud. 15). Jakeessa 14 Juudas viittaa Jeesuksen toiseen tulemiseen, jonka lähestymisestä saamme lukea huomisesta alkaen Ilmestyskirjasta lisää.
Juudaksella on yksinkertainen ohje: “Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen.” (Juud. 20). Vrt. myös Kol. 2:7: “Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.” Jumalan tuntemiseen ei ole oikotietä, eikä muuta tietä kuin Jeesus (Joh. 14:6).
Rukous, Raamattu ja (seurakunta)yhteys. Siinä uskoamme kantavia pilareita. Eri elämäntilanteissa rukous, Jumalan sanan nauttiminen ja yhteys toisiin uskoviin saavat erilaisia muotoja. Tarvitsemme kuitenkin niitä, koska emme elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee (Matt. 4:4).
Psalmi 117:2 muistuttaa Jumalasta: “Rajaton on hänen rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen.”
Luin Ilmestyskirjan ensimmäisen kerran 10-vuotiaana koulukaverini kanssa. Lapselle se oli pelottava kirja, täynnä ahdistavia kohtauksia ja hämmentäviä lopun ajan näkyjä. Lapsuuden jälkeenkin Ilmestyskirjaan on ollut vaikea tarttua.
Ilmestyskirja on kuitenkin “pääteasema” Vanhassa testamentissa alkaneille profetioille. Jos 1. Mooseksen kirja kertoi miten kaikki alkoi, Ilmestyskirja kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki nykyinen loppuu ja Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Erityisesti se kertoo, kuka lopulta on kaiken takana. Johanneksen ilmestys, kreikaksi “apo kalyptoo”, tarkoittaa nimensä mukaisesti peitteen poistamista, paljastamista, salaisuuden kertomista tai ilmoittamista. Jumala on antanut Ilmestyskirjankin rakkaudesta meitä kohtaan. Sen lukijaa ja vastaanottajaa ylistetään autuaiksi (j. 3). Käydään siis innolla Ilmestyskirjan pariin!
Ilmestyskirja sisältää paljon lukusymboliikkaa, ja luvuista usein ovat esillä muun muassa luvut 7 ja 6. Luku 7 (3 + 4) on jakamaton alkuluku ja täydellisyyden luku. Se muodostuu Jumalaa kuvaavasta luvusta 3 ja luvusta 4, joka on maan luku. Luku 7 tulee esille monessa kohtaa; mainitaan muun muassa seitsemän seurakuntaa, seitsemän seurakunnan enkeliä, seitsemän lampunjalkaa jne. Luku 6 on puolestaan pedon luku, antikristuksen luku.
Ilmestyskirja voi tuntua vaikealta lähestyä siksi, että siinä on yli 500 viittausta Vanhaan testamenttiin. Jos emme tunne Vanhaa testamenttia perin pohjin, moni Ilmestyskirjan kohdista ei avaudu meille. Lisäksi lukemista hankaloittavat monet eri tulkintatavat, joiden kautta ilmestykirjaa voi tarkastella. Niistä kymmenvuotiaan lapsen mieleni ei ollut kuullutkaan!
Vertauskuvallisen tulkinnan mukaan tekstit ovat allegorisia ja historiallisesta ajasta riippumattomia. Aikahistoriallisen tulkinnan mukaan Ilmestyskirja kuvaisi menneitä tapahtumia keisari Neron/Domitianuksen aikana. Kirkkohistoriallisessa tulkinnassa jokainen Ilmestyskirjan tapahtuma olisi kuvausta jostakin yksittäisestä tapahtuneesta, nykyisestä tai tulevasta tapahtumasta kirkkohistoriassa. Ongelmana tulkinnassa on painottuminen länsimaisen kirkon historiaan, jolloin maailmaan muut kirkot ja siellä tapahtuvat asiat jätetään täysin huomiotta. Futuristisessa tulkinnassa puolestaan kaikki Ilmestyskirjan tapahtumat kuvaisivat tulevaisuuden tapahtumia, joista yksikään ei ollut tapahtunut vielä apostoli Johanneksen ajan seurakunnassa. (Jukka Norvantoa mukaillen).
Mikään tulkintatavoista ei sovellu yksinään Ilmestyskirjan tulkintakehykseksi. Osa Ilmestyskirjan tapahtumista on varmasti puhutellut jo Vähän-Aasian alkuseurakuntia. Samat kehotukset puhuttelevat myös nykyseurakuntia. Osan Ilmestyskirjan tapahtumista on nähty tapahtuneen jo moneen otteeseen maailmanhistoriassa ja silti ne voivat olla ajankohtaisia tulevaisuudessakin.
Ilmestyskirja on minulle nykyisin toivon ja Jumalan rakkauden kirja. Vaikka se sisältää vakavia varoituksia ja kehotuksia uskoville ja seurakunnille, nekin ovat rakkautta. Sanoohan Jeesus itse: “Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.” (Ilm. 3:19).
Psa 118 on kuolemasta pelastuneen kiitosrukous. Puhutaanpa siellä myös kulmakivestä, jonka apostolit myöhemmin näkivät viittaavan Jeesukseen.
Keskiviikko: Ps. 119:1-48 Ilm. 2
Ilmestyskirjan 2. ja 3. luvun kehotukset ja varoitukset seurakunnille kertovat Jeesuksen rakkaudesta ja välittämisestä omiaan kohtaan: “Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.” (Ilm. 3:19).
Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa olivat aikansa merkittävimmät seurakunnat, jotka sijaitsivat kaikki Vähässä-Aasiassa, nykyisessä länsi-Turkissa. Jeesus rakasti alkuseurakuntia rakkaina lapsinaan. Samalla tavoin, rakastaen, hän voi ojentaa meitä.
Jeesus kehui Efesoksen seurakuntaa sen teoista, vaivannäöstä ja kestävyydestä. Onkin helppo käynnistää innostuksen vallassa erilaisia tempauksia ja projekteja. Hengen hedelmää sen sijaan vaatii jatkaa jotakin palvelutehtävää uskollisesti kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vaikka siitä ei saisi kunniaa tai huomiota. Jeesuksella oli myös huomautettavaa Efesoksen seurakunnalle. Jeesus käski Efesosta tekemään jälkeen ensi ajan tekoja. Liekö Efesokselle käynyt niin kuin minulle
Smyrna oli marttyyriseurakunta, joka uskoi ahdingon ja köyhyyden keskellä. Smyrnalle Jeesus ei asettanut lisävaatimuksia mutta kehotti sitä jatkamaan uskollisena kuolemaan saakka.
Pergamonin uskovia Jeesus kiitti siitä, että he tunnustivat uskoa Jeesukseen vaikka heidänkin keskellään oli jopa surmattu uskova Antipas. Jeesus käski Pergamonin seurakuntaa luopumaan Bileamin ja nikolaiittojen oppien seuraamisesta: nämä kun ilmeisesti uskoivat hengen toimivan toisistaan erillään ja siten ihminen sai tehdä ruumillaan mitä halusi ilman että se vaikutti henkeen. Tällainen jakautunut ajattelutapa taitaa vallita meitäkin länsimaissa, kun elämme ahneesti tai hyvin hedonistisesti.
Tyatiran seurakunnalle Jeesus antoi tunnustusta sen teoista, uskosta, palvelumielestä ja kestävyydestä. Hän kuitenkin varoitti seurakuntaa antamasta valtaa “Isebelille”, joka esittäytyi profeettana mutta eli siveettömästi. Yksikin voimakas persoona seurakunnassa voi johtaa monia harhaan, jos hän toimii näkyvässä tehtävässä oikean opin ja moraalin vastaisesti. Tyatiran seurakunnasta löytyi kuitenkin niitäkin uskovia, jotka eivät olleet lähteneet seuraamaan “Isebelin” opetuksia. Heitä Jeesus kehotti pysymään uskollisena Jeesuksen tulemiseen saakka.
Psalmissa 119 ylistetään muun muassa Jumalan sanaa, lakia ja säädöksiä. Aika erilainen näkemys laista kuin yleensä on vallalla! Kun Jumalan laki on pantu sydämeemme Jeesuksessa, siitä tulee osa meitä ja iloitsemme Jumalan tahdon etsimisestä: “Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon. Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.” (Psa 119:35–36)
Torstai: Ps. 119:49-96 Ilm. 3
Sardeksen seurakunnan ongelma oli se, että ulkoisesti sitä pidettiin toimivana ja elävänä mutta sisältä se oli tyhjä ja kuollut. Toiminta siis jatkui vaikka sydän ei ollut lyönyt lämpimästi pitkään aikaan. Jeesus kehottaa seurakuntaa heräämään ja vahvistamaan sitä, mikä oli kuolemaisillaan, ja minkä seurakunta alussa oli saanut.
Filadelfian seurakunnalle Jeesuksella ei ollut moitteen sanaa. Filadelfian uskovia rohkaistiin kertomalla seurakunnan edessä olevasta avoimesta ovesta, jonka Jumala oli heille avannut, ja jota kukaan ei voi sulkea. Filadelfian uskoville Jeesus lupasi, että seurakunnan vannoutuneita vastustajia vihollisleiristä kääntyy ja tunnustaa Jeesuksen.
Laodikean seurakuntaa Jeesus suomi haaleudesta; se ei ollut kylmä eikä kuuma. Laodikean seurakunta ilmeisesti eli kuin “haaleassa vedessä”. Tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, se ei erityisesti koskettanut eikä liikauttanut heitä. Syynä tähän haaleuteen oli, että Laodikean seurakunnan uskovat olivat tulleet niin varakkaiksi ja itseriittoisiksi, että eivät enää kokeneet tarvitsevansa Jeesusta. Jeesus oli kirjaimellisesti heitetty ulos, vaikka seurakunta jatkoi toimintaansa. Siksi Jeesus antoi heille sydäntä särkevän kuvan: “Minä seison ovella ja kolkutan Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (j. 20). Jeesus käskee seurakuntaa jälleen puhdistumaan synneistään ostamalla valkoiset vaatteet ja voitelemaan silmänsä silmävoiteella, jotta he näkisivät jälleen (Ilm. 3:18).
Jos jokin edellä seurakunnille annetuista varoituksista pisti sinua sydämeen niin kuin se teki minulle, sitä pistosta ei tarvitse vältellä. Psalmin 119 kirjoittajakin kiittää tänään siitä, että Jumalaa nöyryytti häntä ja ohjasi hänet pois harhateiltä (j. 67, 71).
Rukoillaan, että Jeesus itse tekisi meidät jälleen köyhiksi ja tarvitseviksi ja että sen kautta näkisimme myös ympärillä olevan hädän ja tarttuisimme siihen. Kun itse saamme paljon anteeksi, meillä on halu jakaa tuoretta “leipää” myös ympärillämme oleville ihmisille.
Perjantai: Ps. 119:97-144 Ilm. 4
Psalmin kirjoittajan sydän ei todellakaan ole haalea, kuten eilen Ilmestyskirjasta lukeamme Laodikean seurakunnan sydän oli. Kun meillä on hätä itsemme tai toisten puolesta, rukoilemme yhtä intohimoisesti kuin psalmin kirjoittaja: “Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi.” (Psa 119: 131) ja “Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska lakiasi ei noudateta.” (j. 136) ja “Minä olen pakahtua raivosta, kun ahdistajani eivät piittaa sinun sanastasi.” (j. 139).
Ilmestyskirjan 4. luvussa on voimakas kuva taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Siellä ei kyseenalaisteta, kuka on kaiken “kingi”. Siellä annetaan kunnia hänelle, jolle kunnia kuuluu ja tunnustetaan: “Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.” (Ilm. 4:8).
Lauantai: Ps. 119:145-176 Ilm. 5
Psalmin 119 kirjoittajalla on paljon voimakkaita vastustajia (j. 161), ja hän vetoaa Jumalaan, jotta tämä pelastaisi hänet, vapauttaisi hänet saamistaan syytteistä, antaisi ymmärrystä ja antaisi hänen elää (j. 146–147, 153–155, 169). Hän kokee olevansa kuin eksynyt lammas ja pyytää Jumalaa etsimään hänet (j. 176).
Silloin kun mekin olemme eksyksissä, moni luonnostaa rukoilee, vaikka ei edes uskoisi varmaksi Jumalan olemassa oloon. Sitä innokkaammin rukoilevat Jeesukseen uskovat, jotka tietävät, että Jeesuksella on valta vastata kaikkiin rukouksiin. Vai mitä sanot Ilmestyskirjan kohdista, joissa pyhien rukouksia verrataan Jumalan eteen nousevaan uhrisavuun (Ilm. 5:8; 8:3)?
Tämän päivän raamatunkohdat rohkaisevat meitä rukoilemaan, sillä rukouksemme nousevat Jumalan eteen ja Jumala todellakin kuulee ne.
Ilmestyskirjan luvun 6 kuvaamat tapahtumat ovat suuria ja rajuja mullistuksia, joita kukaan ei toivoisi tapahtuvan. Lohduttavaa on se, että jokainen näistä tapahtumista käynnistyy vasta, kun Jeesus Kristus ne käynnistää. Kukapa olisi sen turvallisempi henkilö ja persoona lähettämään rangaistusta maan päälle, kuin Jumala, joka on itse luonut maailman ja kuollut ja ylösnoussut koko ihmiskunnan puolesta. Rakastava käsi ei lyö turhaan.
Vaikeatkin asiat ja ajat tapahtuvat Jumalan sallimina ja lähettäminä. Silti emme voi fatalistisesti syyttää poliittisesta, taloudellisesta, ilmastollisesta tai uskonnollisesta epävakaudesta tai taisteluista Jumalaa, vaan meidän on kannettava niistä vastuumme ihmisinä.
Psalmi 120 on muukalaisena epävakaissa oloissa elävän ihmisen rukous rauhasta: “Herraa minä ahdingossani huudan, ja hän vastaa minulle. – – – Minä tahdon rauhaa – – – “. Miten tämä psalmi sattuikaan Ilmestyskirjan kuvaamien kuuden sinetin avaamisen kanssa samalle päivälle?
Heli