Hes. 22, Apt. 8

Hes. 22 Apt. 8

Hes. 22 Jerusalemin synnit

Hesekiel kertoo varsin yksityiskohtaisesti Jerusalemin pahoista teoista ja moraalittomasta elämäntavasta. Pahuus oli levinnyt koko yhteiskuntaan. Varsin tutunnäköiseltä listalta löytyvät mm. epäjumalanpalvelus, murhat, valheet, pyhän ja vanhempien halveksunta, ahneus, lähimmäisen sortaminen sekä seksuaaliset synnit. Pääsyyhän on se, että ”minut sinä olet unohtanut. Näin sanoo Herra” (12). Kunniansa saivat kuulla erikseen myös ruhtinaat, hallitusmiehet, profeetat, papit ja maanomistajat.

Huomioni kiinnittyi jakeeseen 30, jossa etsittiin kansan joukosta vastuullista miestä, joka nousisi puolustamaan maata. Pitäisi vahvistaa muuria, seisoa lujana aukkokohdissa sekä torjua maata uhkaavaa tuhoa. Mutta eipä löytynyt ketään. Ajattelen, että kutsu on vielä voimassa ja me saamme ottaa vastaan tämän kehotuksena lähteä liikkeelle puolustamaan sitä mikä on meille tärkeää. Olisiko se vieläkin esim. koti, uskonto ja isänmaa?

Apt. 8 Saul vainoaa seurakuntaa ja Filippos evankeliumin työssä

Evankeliumi levisi nopeasti maakuntiin, koska vainojen tähden hajaantunut seurakunta oli uskollinen todistajan tehtävässään. Apt 1:8 ja Apt 8:1 voitaisiin liittää tapahtumaketjuna yhteen. Jos vainoja ei olisi tullut, ei evankeliumi ehkä olisi lähtenyt liikkeelle ympäristöön eli Jerusalemista maan ääriin saakka.

Filippos valittiin Stefanoksen tavoin seurakunnan tehtävään, joka keskittyi erityisesti hoitamaan köyhiä. Hän oli vastuullinen mies, jolla oli myös selvää evankelistan lahjaa, sillä kun hän puhui ja teki tunnustekoja, kaupungin täytti ilo ja riemu! Kaupunkilaiset tulivat sankoin joukoin kuulemaan häntä. Varsin erikoinen tapaus oli myös etiopialaisen hoviherran kaste. Ei kerrota, veikö Herran Henki Filippoksen paikalle, mutta ainakin Hän tempasi Filippoksen pois! (39) Vaikka evankeliumi lähti leviämään vauhdilla, niin matka Suomeen kesti 1000 vuotta.

Itsekin innostuin hyräilemään:”Tule Pyhä Henki, lailla tulen, lailla tuulen. Tule Pyhä Henki, tule köyhään sydämeen.”

Juha