Dan. 11, Room. 1

Dan. 11 Room. 1

Roomalaiskirjeen 1. lukua ehdin jo siteerata eilen (jae 16). Tämän luvun loppu on hyvin vahvaa tekstiä ja hyvinkin ajankohtainen tällä hetkellä, kuten tiedotusvälineistä  olemme saaneet seurata.

Luvun loppua olisi ehkä kuitenkin hyvä arvioida suhteessa luvun alkuun (ja myös siihen, mitä Paavali kirjoittaa erityisesti 3. luvussa). Itse ymmärrän asian niin, että kristinuskon ytimessä on Jeesus, hänen tuomansa pelastus synnin ja kuoleman vallasta ja iankaikkinen elämä hänen yhteydessään. Voisi ehkä myös sanoa, että seurakunta on pelastuslaitos (vaikka tuo sana on varattu Suomessa ihan toiseen käyttöön).

Näyttää siltä, että tämä ymmärrys puuttuu jo varsin laajasti suomalaisesta yhteiskunnasta ja valitettavasti myös joistakin kirkollisista piireistä. Joidenkin ihmisten olen kuullut sanovan, etteivät he  koe itseään syntiseksi tai synnintekijäksi. Tällaisille ihmisille on aika vaikea kertoa siitä, että Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja tahtoo pelastaa sinut.

Ihmisen pelastumiseen liittyy hyvin vahvasti se, että ihmisen elämä muuttuu tavalla tai toisella. Jos ajatellaan, ettei kristinuskossa ole Pyhän Hengen muuttavaa voimaa, niin silloin voimme mielestäni laittaa kirkkojen ja rukoushuoneiden ovet kiinni tai muuttaa seurakuntien tilat museoiksi. Itseäni tämä kristinuskon voimattomana pitäminen häiritsee ehkä eniten, koska se on vastoin sitä, mitä Raamatusta voi lukea ja mitä niin monet ovat omasta elämästään ja sen muutoksesta kertoneet.

Yhteiskunta voi mennä ja meneekin demokraattisella päätöksenteolla nykypäivänä melkein minne vain, koska moniarvoisessa länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole enää olemassa mitään suurta, yhteistä kertomusta. On vain yksilön oikeudet, vapaudet ja sisäinen kokemus, jonka perustalle yritetään jotakin rakentaa. Mutta jos seurakunta luopuu suuresta kertomuksestaan, niin silloin kyllä valot lopullisesti sammuvat.

Danielin esimerkki toivottavasti rohkaisee meitä elämään Jeesuksen omina ajoista ja olosuhteista riippumatta.

Pekka