Obadjan lyhyt yhden luvun mittainen kirja koostuu kahdesta osasta. Ensin ennustetaan tuomiota Edomille ja sitten luvataan siunausta Israelille. Rivien välistä voi lukea, että ollaan sellaisessa historiallisessa tilanteessa, jossa Israel on jo valloitettu, mutta Edom on vielä säästynyt.
Edomin synti oli se, että se ei ollut auttanut Israelia vaikeana aikana. Tämä on mielenkiintoinen ajatus sikäli, että tiedämme Israelia koskeneen hävityksen tapahtuneen Jumalan sallimana. Minulle tämä kertoo siitä, että vaikka ajattelisimmekin toisten ihmisten kärsivän omaa syytään, niin silti Jumala haluaa meidän auttavan heitä. Jos jätämme heidät oman onnensa nojaan, niin itse asiassa tuomitsemme heidät. Mutta vain Jumala näkee sydämeen asti ja vain Hänellä on oikeus tuomita.
Tässä luvussa summataan kahden edellisen luvun sanoma: ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” Armolahjat ja rakkaus ovat siis sidoksissa toisiinsa.
Miksi profetoimista pidetään arvokkaampana kuin vaikka kielilläpuhumista? Kun asiaa ajattelee rakkauden näkökulmasta, asia on selvä. Kielilläpuhuja rakentaa itseään, mutta profetoija seurakuntaa. Kielilläpuhumiseen keskittyminen on myös sikäli vaarallista, että se helposti johtaa vertailuun. Jopa Paavali puhuessaan asiasta käyttää tällaista kieltä: ”Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa.” Profetian kanssa tilanne on siinä mielessä toinen, että profetoidessa oikeastaan lahjan saa sen vastaanottaja. Profetian antaja on ”vain” välikappale. Kaikki lahjat ovat kuitenkin tarpeellisia ja Jumala on antanut ne meille hyvästä syystä ja käyttöä varten.
Seuraava lause on yksi lempikohtiani Raamatussa: ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta.” Tämän näyn äärellä pyydän Jumalalta, että kokoontumisemme enenevässä määrin toteuttaisivat sitä.
Marko