Miikan kirjan luvun alku sisältää kirkoissa jouluna luettavan profetian Jeesuksen syntymästä. Profeetallinen sana on ällistyttävän tarkka. Jeesuksella on valta ja kunnia, Hän antaa rauhan, 5:3-5.
Käsittelen tällä viikolla toisen korinttilaiskirjeen loppuosan luvut. Hahmottelen kirjeen kokonaisuutta hieman, ennen kuin menen tämän päivän lukuun. Paavalin toinen kirje korinttilaisille jakaantuu kolmeen osaan. Luvuissa 1-7 Paavali kirjoittaa omasta tehtävästään, luvuissa 8-9 hän antaa ohjeet keräyksestä Juudean seurakunnan köyhille ja luvuissa 10-13 hän puolustaa omaa asemaansa apostolina.
Tämän päivän luvussa käy ilmi, että Paavali on lähettänyt Tituksen edellään Korinttiin selvittämään seurakunnassa vallitsevaa tilannetta ja heidän asennettaan Paavaliin. Paavali oli lähettänyt aikaisemmin kirjeen, joka oli saanut seurakunnassa aikaan murhetta. Murhe oli kuitenkin Jumalan mielen mukaista eli se sai aikaan muutoksen seurakunnassa. Tuo kirje ei ole säilynyt.
Paavali on hyvin henkilökohtainen tässä luvussa. Häntä olivat ahdistaneet kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut ja sisältäpäin pelot. Hän jatkaa, että hän oli masentunut, 7:6. Jumala auttoi masennuksesta yli, kun Titus toi huojentavia terveisiä Korintista. Paavali on mielestäni apostoleista ykkönen ja hän oli masentunut, ahdistunut ja peloissaan! Tämä kertoo minulle siitä, että kristittyinä meillä on lupa kokea samoja tunteita. Luvun loppuosassa korostuu ilo siitä, mitä Titus kertoi korinttilaisista.
Paavalin suhde korinttilaisiin oli ilmeisen läheinen. Mietin sitä, että siinä on jotain samaa kuin vanhempien suhteessa lapsiin. Jos lapsilla joku asia on huonosti, niin siitä seuraa paljon huolta ja toisaalta asioiden kääntyessä parempaan ilo täyttää vanhemmankin olemuksen.
Paavali käyttää jakeessa 15 ilmaisua, jonka mukaan Tituksen sydän lämpenee, kun hän kertoo korinttilaisista. Herra antakoon meillekin tällaista iloa siitä, mitä Jumala tekee seurakunnan keskellä kuin meille läheisten ihmisten elämässä.
Mika