Otan tänäänkin esille Miikan kirjasta yhden jaejakson, 7:18-20. Näissä jakeissa korostetaan anteeksiantamuksen kokonaisvaltaisuutta. Vt:n ajan uhrikäytännöt olivat vain aavistus tulevasta. Miikan kirjassa loppuluvuissa näkyy selkeästi Jeesuksen merkitys ja se, miten ihmisen suhde Jumalaan rakentuu anteeksiannon ja armon pohjalle. Jakeessa 19 kuvataan anteeksiantoa siten, että anteeksiannetut synnit heitetään meren syvyyteen. Jostain on mieleeni jäänyt ajatus siitä, että rannalla on lisäksi kalastuskielto. Anteeksiannettuja syntejä ei pidä etsiä tai kalastella meren syvyyksistä!
Paavali jatkaa opetusta antamisesta. Tässä luvussa tulee muutama uusi näkökulma. Ensinnäkin antamisen tulee perustua omaan päätökseen ja harkintaan. Kun annamme iloiten, niin olemme ymmärtäneet antamisesta olennaisen näkökulman. Antamiseen liittyy monen muun elämänalueen lailla jakeen kuusi lainalaisuus: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja se, joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Tätä periaatetta voi mielestäni soveltaa luontevasti seurakuntaelämään laajemminkin. Kun kylvämme vieraanvaraisuutta, niin rakennamme vieraanvaraista seurakuntaa. Kun panostamme lapsiin ja koululaisiin, niin tulemme näkemään seurakunnassa aikanaan varkkareita, nuoria, opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Jos pidämme esillä säännöllisesti rukousta toistemme puolesta, niin siitä tulee hiljalleen luonteva osa seurakuntalaisten elämää. Mitä kylvämme, sitä niitämme.
Jakeesta 10 eteenpäin Paavali puhuu siemenen moninkertaistumisesta. Jumala pitää huolta tarpeistamme ja palkitsee jollain tavalla meidät, kun annamme omastamme. Antaminen synnyttää kiitollisuutta ja rukousta. Luku loppuu siihen, mikä oli esillä jo edellisessä luvussa: kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan! Antamisen esikuva on Jumala itse. Hän antoi Jeesuksen tulla köyhäksi, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään.
Mika