Ensimmäisen Mooseksen kirjan 22. luku kertoo tunnetun tarinan siitä, miten Jumala koetteli Abrahamia pyytämällä tätä uhraamaan ainoan poikansa Iisakin. Abraham oli valmis suostumaan Jumalan tahtoon, vaikka se olikin hänelle raskasta, ja lopulta Jumala antoi Iisakin elää. En varmaan pystyisi itse samaan, joten Abrahamille totisesti täytyy nostaa hattua. Kuitenkin huolimatta siitä, miten toiveikkaiksi tai toivottomiksi tunnemme itsemme koettelemusten edessä, opettaa tämä tarina sen, että Jumala tietää, mitä tekee, ja että joskus voimme tuntea Hänen siunauksensa ja uskollisuutensa nimenomaan vaikeiden asioiden kautta. Mieleeni nousevat Laura Storyn kappaleen Blessings sanat: ”What if your blessings come through raindrops, what if your healing comes through tears, what if a thousand sleepless nights are what it takes to know your near.” (Sivuhuomautus: Jos tarina Iisakin uhraamisesta herättää ahdistusta ja hämmenystä, on Paul Copanin kirjassa Onko Jumala moraalihirviö? kyseistä tarinasta kokonainen luku, joka avaa selkokielellä kertomuksen laajempaa kontekstia.)
Tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa Paavali peräänkuuluttaa evankelioimistyön vastuullisuutta. Totuudesta ei tingitä, rakkautta osoitetaan kaikin mahdollisin tavoin, sydämen tulee olla vilpitön. Uskon, että tämän esimerkin voisi laajentaa koskemaan myös arkielämän tilanteita. Teenkö hyvää saadakseni itselleni kunniaa tai vastapalveluksia? Olenko epärehellinen tai vilpillinen kohdatessani toisen ihmisen vai tuonko hänelle turvaa? On toki ymmärrettävää haluta kuulla esimerkiksi sana kiitos tai vetää rajat siihen, miten paljon itsestään on valmis toisille antamaan, siinä ei ole mitään pahaa. Mutta selkeä itsensä korottaminen sotii seurakunnan toimintaa vastaan rikkomalla ihmisten aidon yhteyden toisiinsa ja pahimmillaan jopa vääristelemällä Jumalan Sanaa.
Esteri