Joosef kohtasi kyllä elämänsä aikana paljon vihaa, mutta hän suhtautui siihen ihmeellisen tyynesti. Ikään kuin se ei olisi oikeasti yltänyt hänen sisimpäänsä asti. Hän vain otti elämän iskut vastaan ja jatkoi elämäänsä uudessa tilanteessa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei ihme, että häneen luotettiin ja hän sai aina vastuuta.
Minulla ei ole tietoa minkälainen asema orjilla oli muinaisessa Egyptissä. Olen kuitenkin aika varma siitä, että heidät käsitettiin ensisijaisesti omaisuudeksi. Tämän vuoksi Potifarin vaimokin varmaan ajatteli voivansa tehdä Joosefin kanssa mitä halusi ja nöyryytys oli suuri kun tämä kieltäytyi. Häntä varmasti painoi myös syyllisyys asiasta ja silloin kävi niin kuin usein käy, aiempi ihastuminen vaihtui murhaavaan vihaan. Kuten aiemmin Joosefin veljien kohdallakin, voimme siis ymmärtää häntä, mutta se ei muuta sitä, että hänen toimintansa oli väärin. Itse ajattelen, että hänellä olisi ollut vielä muitakin syitä vihata Joosefia… Nimittäin Joosefin käytös paljasti kuinka kehnot perusteet koko orjuuteen perustuvalla järjestelmällä ovat. Ainoa tapa, jolla orjuutta voi perustella on jotenkin ajatella, että orjat ovat ihmisinä alempiarvoisia. Joosefin suoraselkäisyys ja moraalinen eheys kuitenkin kyseenalaisti tämän kaiken ja sitä myötä koko yhteiskuntarakenteen. Niin tai näin Joosefista oli Potifarin vaimon näkökulmasta katsoen pakko päästä eroon.
Joosef osoitti sanoillaan tai puheillaan, että hän piti itseään edelleen vapaana valitsemaan mitä tehdä tai sanoa. Orjuus oli vain ulkoista. Tällaista sisäistä vapautta pyydän itsellenikin ja meille kaikille.
Tätä tekstiä lukiessa tuli mieleen termi ”pylväskristitty”. Nimitys tulee siitä, että Galatalaiskirjeen toisessa luvussa kerrotaan kuinka Jaakobia, Pietaria ja Johannesta kutsuttiin Jerusalemin alkuseurakunnassa pylväiksi. He olivat luotettavia ja vakaita ja seurakunta saattoi rakentua heidän ympärilleen. Kun Paavali kuvaa päivän luvussa seurakunnan kaitsijan virkaa, niin hän puhuu juuri tällaisesta ihmisestä, jonka varaan voi rakentaa kestävää seurakuntaelämää. On tietenkin tärkeää että tätä pestiä hoitavat oikeat ihmiset. Rakennuksessa pylvään tehtävä on tukea ja tämä on myös pylväskristityn tehtävä. Joskus muut seurakuntalaiset ajattelevat kaitsijaansa jonkinlaisena välimiehenä Jumalan ja muiden välillä. Silloin he ripustautuvat häneen ja heidän oma henkilökohtainen suhteensa Jumalaan jää sivuseikaksi. Tai sitten tukipylväs itse muuttuu torniksi, joiden varjossa ei mikään muu saa kasvaa. Ei siis ihme, että vaatimukset seurakunnan kaitsijalle ovat aika kovat. Erityisesti korostuvat luonteenpiirteet, palveleva johtajuus korostuu tässäkin. Pyydetään siunausta heille, jotka meidän keskuudessamme ovat tässä asemassa!
Marko