Joosef oli Jaakobin sydämessä erityisasemassa veljiinsä nähden ja tässä luvussa Joosefin pojat saavat erityissiunauksen ennen Jaakobin kuolemaa. Tuntuu merkittävältä, että Jaakob saa ennen kuolemaansa siunata läheisensä. Efraimin ja Manassen siunaaminen liittynee siihen, että luvatussa maassa Israelissa oli maa jaettava 12 heimon kesken ja Leevin heimolle ei tullut omaa maa-aluetta pappispalveluksen takia. Joosefin jälkeläiset saivat kahden heimon alueet, joten kokonaisuus olisi tasapainossa.
Efraim ja Manasse olivat Joosefin veljistä poiketen kasvaneet Egyptissä faraon hovissa. He olivat parikymppisiä nuorukaisia ja he eivät olleet edes käyneet esi-isiensä maassa. Miten Joosef sai pidettyä heidät uskollisina esi-isiensä uskolle? Jaakobin siunauksen äärellä tulee mieleen, miten tärkeää on siunata ja rukoilla niitten lasten puolesta, jotka ovat meidän elinpiirissämme.
Jaakobin siunauksessa on monia koskettavia kohtia. Hän käyttää ensimmäisenä kuvaa paimen Jumalasta, 48:15. Jumala oli ollut hänen paimenensa syntymästä tähän saakka eli 147 vuotta. Kuten jo eilen totesin, niin Jaakobin elämässä oli ollut raskaita vaiheita. On koskettavaa lukea, että hän ei ollut katkera, vaan näki elämänsä osana vahvaa Jumalan siunausten ketjua. Tällä viikolla Ut:n puolella luetaan heprealaiskirjettä ja sunnuntaina on vuorossa luku 11. Siellä on jakeessa 21 maininta, jonka mukaan Jaakob siunasi Joosefin pojat uskon tähden. Kohta jatkuu niin, että kuolemansa edessä Joosef puhui uskon tähden israelilaisten lähdöstä Egyptistä omaan maahansa. Jumalan kutsu ja lupaukset olivat siis vahvasti Jaakobin ja Joosefin mielissä, vaikka he eivät päässeetkään näkemään lupausten täyttymistä. Jokaisella heillä ja niin meilläkin on oma osuutemme tehtävänä Jumalan suuressa kokonaissuunnitelmassa.
Mika