Se hyvä puoli on tässä raamattukommenttien kirjoittamisessa, että joutuu väkisinkin pysähtymään asian äärelle… Ilmestyskirjaa plärätessä tajusin jotenkin uudella tavalla, että tässä luvussa esitelty valtaistuinsali on itse asiassa koko Ilmestyskirjan keskus. Nuo edeltävät luvut olivat saatetta ja johdantoa, mutta tässä neljännessä luvussa Johannes teleporttaa suoraan tapahtumapaikalle, eli taivaallisen valtaistuimen äärelle. Tästä eteenpäin kaikki olennainen oikeastaan tapahtuu täällä ja maan päälle vain kurkitaan satunnaisesti. Maanpäällisetkin tapahtumat aiheutuvat suurelta osin jostain mitä taivaassa tapahtuu.
Itse salin kuvaus kaikkine omituisine olioineen on aika hämmentävä. Elementit ovat kuitenkin tuttuja jo vanhan testamentin puolelta, esimerkiksi Hesekielin näyistä. Sitä on tietysti vaikea sanoa, onko kaikki konkreettisesti siipineen ja silmineen juuri kuten tässä lukee, vai kuvaako Johanneksen teksti vain vertauskuvallisesti sitä, mitä taivaassa on. No, sen me näemme sitten joskus.
Valtaistuimella istuu kuitenkin meidän Isämme, eikä hänen valtaansa kyseenalaisteta missään vaiheessa. Eihän Ilmestyskirjassa edes ole perinteistä tasaväkistä ”hyvän ja pahan kamppailua”, vaan pahalle annetaan vain tietyt toimintamahdollisuudet, minkä jälkeen häkki sitten heilahtaa. Tältä pohjalta on turvallista lukea seuraavia lukuja, mutta myös elää tätä päivää.
Heikki