Tämä on yksi kuuluisimmista ja upeimmista Daavidin psalmeista. Se on sisällöltään hyvin rikas ja voisin tutkia sen eri puolia vaikka kuinka pitkään. Mutta yritetään pysyä kohtuudessa….
Tekstissä on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa puhutaan siitä, kuinka Jumala ilmoittaa itsensä luonnossa. Toisessa osassa ylistetään Jumalan lakia. Viimeisessä osassa rukoillaan kirjoittajan itsensä puolesta. Psalmi siis yhdistää toisiinsa Jumalan ilmoituksen kolme eri puolta yhdeksi kokonaisuudeksi.
Millä tavalla Jumala ilmaisee itsensä luonnossa? Onko kyse ikään kuin taideteoksesta, jota tulkitsemalla voimme päätellä jotain sen tekijästä? Vai onko Jumala läsnä luomakunnassaan ja voimme kohdata Hänet siellä? Nämä kysymykset ovat tärkeitä, koska niiden vastauksista riippuu osaltaan se, minkälainen Jumalan suhde maailmaan on. Onko Hän tehnyt maailman ikään kuin valmiiksi ja vetäytynyt sitten taivaaseen. Tämän ajatuksen mukaan maailma toimii kuin automaattinen kone. Vai osallistuuko Jumala vielä maailman menoon jollakin tavalla?
Vastaukset näihin kysymyksiin riippuvat pitkälti siitä, miten tämän psalmin ensimmäinen lause pitäisi tulkita:
Tätä lukua voinee tulkita taas monella tavalla. Itse ajattelen, että tässä kerrotaan vertauskuvallisesti siitä, miten Jeesuksen tulo maailmaan muutti kaiken. Paholainen kärsi tappion ja meillä ei ole enää syyttäjää Jumalan luona. Sen sijaan paholainen riehuu täällä maan päällä.
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Jumala on taivaassa ja maailma on pahan vallassa? Ja näillä kahdella paikalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämähän olisi suoraan ristiriidassa sen kanssa, mitä pohdiskelin edellä psalmitekstin parissa. Käsittääkseni ristiriita on vain näennäistä. Mitä tulee Jumalan puheeseen, niin paholainen voi kyllä häiritä lähetystä, mutta sen vaimentamiseen hän ei pysty. Paholainen kylläkin vaikuttaa maailmassa, mutta tämä on silti Jumalan maailma. Sota on voitettu, mutta viimeisiä taisteluita vielä käydään. Lopputulos on kuitenkin jo selvillä:
Marko