Ps. 19, Ilm. 12

Ps. 19

Tämä on yksi kuuluisimmista ja upeimmista Daavidin psalmeista. Se on sisällöltään hyvin rikas ja voisin tutkia sen eri puolia vaikka kuinka pitkään. Mutta yritetään pysyä kohtuudessa….

Tekstissä on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa puhutaan siitä, kuinka Jumala ilmoittaa itsensä luonnossa. Toisessa osassa ylistetään Jumalan lakia.  Viimeisessä osassa rukoillaan kirjoittajan itsensä puolesta.  Psalmi siis yhdistää toisiinsa Jumalan ilmoituksen kolme eri puolta yhdeksi kokonaisuudeksi.

Millä tavalla Jumala ilmaisee itsensä luonnossa? Onko kyse ikään kuin taideteoksesta, jota tulkitsemalla voimme päätellä jotain sen tekijästä? Vai onko Jumala läsnä luomakunnassaan ja voimme kohdata Hänet siellä? Nämä kysymykset ovat tärkeitä, koska niiden vastauksista riippuu osaltaan se, minkälainen Jumalan suhde maailmaan on. Onko Hän tehnyt  maailman  ikään kuin valmiiksi ja vetäytynyt sitten taivaaseen. Tämän ajatuksen mukaan maailma toimii kuin automaattinen kone. Vai osallistuuko Jumala vielä maailman menoon jollakin tavalla?

Vastaukset näihin kysymyksiin riippuvat pitkälti siitä, miten tämän psalmin ensimmäinen lause pitäisi tulkita:

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
 
Puhutaanko tässä (vain) Jumalan entisistä teoista, vai julistaako luonto Jumalan jatkuvaa uutta luovaa läsnäoloa? Turhauttavaa kyllä, tähän kysymykseen en saa selkeää vastausta tätä tekstiä lukemalla. Mutta tekstin luonne kyllä mielestäni viittaa enemmän siihen,  että kirjoittaja uskoo Jumalan olevan läsnä. Raamatun tekstit muutenkin viittaavat tähän suuntaan. Ajatus etäisestä Jumalasta on ominaista kreikkalaiselle filosofialle ja aika vieras Raamatun Jumalalle, joka konkreettisesti johtaa historian vaiheita. Tässä psalmissa kerrotaan, että Hänen luomakuntansa ylistää Jumalaa vähän samalla tavalla kuin temppelin papit veisasivat näitä psalmeja yötä päivää.  Jumala oli läsnä temppelissään aivan erityisellä tavalla ja Hän on läsnä myös luonnossa. 
 
Luonto ei käytä sanoja. Sen vuoksi puhutaankin yleisestä ilmoituksesta. Jumalan erityinen ilmoitus, eli Raamattu, täydentää luonnosta saamaamme tietoa. Luonnossa näemme kun aurinko valaisee meitä,  mutta Jumala voi Raamatussa avata silmämme toisella tavalla:
 
Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään.
 
Jumala on läsnä luonnossa ja Hän on läsnä myös Raamatussa. Se ei ole vain kirja, jonka ohjeita noudattamalla voimme toivoa joskus pääsevämme Jumalan luokse. Jumala on tässäkin ilmoituksessaan kohdattavissa jo nyt.  Daavidilla silmien avautuminen johtaa johdonmukaisesti itsetutkisteluun:
 
Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä?
Puhdista minut rikkomuksistani,
niistäkin, joita en itse näe.
 
Varjele minut myös eksyttäjiltä,
etten joutuisi heidän valtaansa.
 
Daavid on kohdannut Jumalan luonnossa ja Raamatun sanassa, mutta Hän kaipaa myös henkilökohtaista Jumalan kosketusta, joka tapahtuu sisimmässä. 
 
Minulle tämä psalmi puhuu vahvasti läsnäolevasta Jumalasta, jonka voi aidosti kohdata.  Tämä ajatus muuttuu luontevasti rukoukseksi.
 

Ilm. 12

Tätä lukua voinee tulkita taas monella tavalla. Itse ajattelen, että tässä kerrotaan  vertauskuvallisesti siitä, miten Jeesuksen tulo maailmaan muutti kaiken. Paholainen kärsi tappion ja meillä ei ole enää syyttäjää Jumalan luona. Sen sijaan paholainen riehuu täällä maan päällä.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Jumala on taivaassa ja maailma on pahan vallassa? Ja näillä kahdella paikalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämähän olisi suoraan ristiriidassa sen kanssa, mitä pohdiskelin edellä psalmitekstin parissa.  Käsittääkseni ristiriita on  vain näennäistä.  Mitä tulee Jumalan puheeseen, niin paholainen voi kyllä häiritä lähetystä, mutta sen vaimentamiseen hän ei pysty. Paholainen kylläkin vaikuttaa maailmassa, mutta tämä on silti Jumalan maailma. Sota on voitettu, mutta viimeisiä taisteluita vielä käydään. Lopputulos on kuitenkin  jo selvillä:

Nyt on pelastus tullut,
meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti
ja hänen Voidellullaan valta.
 

Marko