Vertasin eilisessä tekstissä Joosuan ja kansan saapumista Jordanin yli Mooseksen aikaiseen Kaislameren ylitykseen. Tänään huomaamme, että ne toimivat samaan tapaan myös johtajuuden vahvistamisena.
Kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen, ( 2. Moos 14: 31).
Sinä päivänä Herra vahvisti Joosuan aseman israelilaisten johtajana, ja he kunnioittivat Joosuaa koko hänen elämänsä ajan, kuten olivat kunnioittaneet Moosesta. (Joos. 4:14)
Kun valitsemme johtajaa, niin ei riitä, että hän itse tietää Jumalan valinneen hänet tehtäväänsä. Jumala toki kutsuu johtajat tehtäväänsä, mutta hän myös vahvistaa johtajuuden niin, että se on muillekin ilmiselvää.
Yhdessä suhteessa Mooseksen ja Joosuan ajan tapahtumat erosivat toisistaan. Kaislameren ylitys tapahtui kovassa kiireessä faraon sotajoukon ajaessa israelilaisia takaa. Nyt ei ollut samanlaista hätää ja Joosualla oli aikaa kerätä kiviä Jordanin pohjasta muistomerkin pystyttämistä varten. Vastaavia kertomuksia muistomerkeistä on Raamatussa useita ja luulen, että muinainen Israel oli täynnä kiviröykkiöitä, jotka kertoivat kohtaamisista Jumalan kanssa. Saattoi olla, että aikojen saatossa niiden tarkka merkitys unohtui, mutta silti ne konkreettisesti kertoivat siitä, että tällä paikalla tapahtui joskus jotain merkittävää. Kun itse vierailen vaikkapa vanhassa kirkossa, niin on pysäyttävää ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat siellä rukoilleet, kastettu, menneet naimisiin tai siunattu haudan lepoon. Mutta sellaiset paikat, joissa on tapahtunut jotain tärkeää omassa elämässäni, ovat toki henkilökohtaisesti vielä paljon merkittävämpiä. Minulle esimerkiksi Kortepohjan kirkko on sellainen. Muistan paikan, jossa olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa puolestani rukoiltiin ja sain kuulla rohkaisevaa profetiaa. Muistan myös usean tilanteen, jossa olen itse saanut rukoilla ja rohkaista toisia. Muistan pöydän, jossa istuin kun kävimme keskusteluja ensimmäisten Alfa-kurssien aikana. Muistan, kuinka olen kuullut siellä todistuksia isoista rukousvastauksista. Muistan, kun lapseni kastettiin. Kun katson puhujan pulpettia, niin usein pystyn palauttamaan mieleeni puheita, joita olen siellä kuullut. Tuosta paikasta on tullut minulle konkreettinen muistomerkki Jumalan läsnäolosta.
Me tarvitsemme muistomerkkejä, jotka kertovat meille asioista, jotka ovat tapahtuneet ennen meidän aikaamme. Mutta me tarvitsemme myös henkilökohtaisia muistomerkkejä, jotta emme unohtaisi, että Jumala on ollut myös meidän kanssamme.
Tämän päivän tekstin pääosassa on tietysti Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema. Vahvassa sivuroolissa ovat myös Hänen ylösnousemuksensa ensimmäiset todistajat. He ovat naisia, jotka esitellään tässä luvussa:
Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.
Koska näistä naisista mainitaan käytännössä vain nimet, niin oletan, että alkuseurakunnan ihmiset tunsivat heidät niiden perusteella. Eihän apostolienkaan taustasta juuri enempää kerrota. Nämä naiset olivat uskollisia loppuun asti ja ansaitsevat kyllä, että heidän nimensä muistetaan. Ilman heitä myös todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta olisivat paljon hatarammalle pohjalla. Ironista kyllä, tämä on totta vain näin jälkikäteen ajateltuna. Antiikin aikana naisten todistusta ei pidetty kovin suuressa arvossa. Nimittäin, jos kertomus ylösnousemuksesta olisi keksitty, niin todistajaksi olisi todennäköisesti valittu (vaikutusvaltaisia) miehiä.
Tämän tekstin ääressä mieleeni nousivat nämä Jeesuksen sanat: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Se sopii hyvin Jeesuksen ristin äärellä päivystäneisiin naisiin ja tätä uskollisuutta pyydän itsellenikin ja seurakunnallemme.
Marko