Olen viime aikoina lueskellut apokryfikirjoja ja huomasin, että Samuelin kirjan ensimmäinen luku muistuttaa niitä kerronnaltaan ja sisällöltään. Oletan, että tässä on siis kyseessä tuohon aikaan yleinen kirjallisuuden tai kerronnan laji. Ilmeisesti tuolloin oli tavallista esimerkiksi esitellä henkilöt sukuluettelon avulla. Tämä sitoi henkilöt historiaan ja myös perinteeseen. Samuelista kerrotaan, että hän oli Efraimin sukua eli Joosefin jälkeläinen. Tämä antaa heti mielenkiintoisen taustan Samuelin kirjalle. Suvussa oli ollut profeettoja ennenkin.
Tämän ensimmäisen luvun keskushenkilö on Samuelin äiti, Hanna. Hän kärsi kovasti lapsettomuudesta, eikä tilannetta auttanut se, että hänen miehellään oli toinenkin vaimo. Moniavioisuus oli siihen aikaan hyväksyttyä, mutta Raamattu ei kerro yhtään esimerkkiä, jossa se olisi ollut toimiva ratkaisu. Vaimojen välille syntyi helposti kilpailuasetelma ja merkittävin pisteiden keräämistapa oli lasten hankkiminen. On helppo kuvitella, että tällainen asetelma heijastui lapsiinkin, Samuelin esi-isän Joosefin ollessa tästä hyvä esimerkki. Johtuihan Jaakobin poikien kauna Joosefia kohtaan varmasti osittain myös siitä, että hän oli lempivaimon poikana suosikkiasemassa. Tässä mielessä Hannan päätös antaa lapsi pappien huomaan ei ehkä ollut ihan tyhmä päätös, vaikka se nykyihmisen näkökulmasta tuntuu hurjalta ratkaisulta. Ainakaan pojan ei tarvinnut kasvaa riitojen keskellä.
Minulle Hanna on esikuva henkilöstä, joka jaksoi kestävästi rukoilla ja odottaa.
Eilisessä luvussa Jeesus lähetti 12 opetuslasta ja nyt hän lähettää 72. Jeesus korostamalla korosti sitä, että matkatavaroiden tuli olla mahdollisimman niukat. Luulisin, että Hän tällä halusi opettaa heitä elämään täysin Jumalan varassa. Myös majapaikan valinnassa piti luottaa johdatukseen. Periaatteena oli yksinkertaisesti reagoida sen mukaan, miten heidät otettiin vastaan. Jos sanoma joitakin kiinnosti, niin sitten jäätiin sinne. Tämä yksinkertainen toimintamalli oli myös alkuseurakunnan aikana käytössä, joten oppi meni perille.
Jeesus puhui usein isoillekin väkijoukoille, mutta itselleni muistiin jäävimmät kertomukset ovat niitä, joissa Hän kohtaa yhden ainoan ihmisen. Opetuslastenkaan ei tarvinnut tavoittaa kaikkia. Jeesus opetti, että riittää, että he löytävät jokaisesta kaupungista yhden ”rauhan arvoisen ihmisen”. Vaikka tavoitteet eivät ehkä olleet korkealla, niin on kyllä sanottava, että aika hyvin heillä meni. Kuten Jeesuskin sanoi, monet ihmiset olisivat halunneet nähdä sen, mitä opetuslapset saivat nähdä minimissionsa aikana. Minä myös!
Tämä oli innostava luku ja täynnä iloa. Näinä ankeina (korona-)aikoina on hyvä muistuttaa mieleen Jumalan mahdollisuudet. Rukoilen, että voimme nähdä Hänen toimintaansa myös tänä keväänä.
Marko