Hannan kiitosvirsi kertoo uskosta siihen, että maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus ja paha saa palkkansa. Nykypäivän kyynisessä ilmapiirissä tällainen asenne on harvinainen. Itse ajattelen, että usko oikeudenmukaiseen Jumalaan on aivan perustavanlaatuisen tärkeä asia. Ilman sitä elämässä tai maailmankaikkeudessa ei ole pohjimmiltaan mitään hyväntahtoista. Toki yksityisen ihmisen elämä silti voi olla kelvollistakin, mutta vaikeuksien keskellä kamppaileva jää helposti epätoivon valtaan. Olisiko Hanna jaksanut rukoilla, toivoa ja odottaa vuosikausia, jos hän olisi ajatellut tilanteensa olevan seurausta kasvottoman kohtalon tai ailahtelevan jumalan oikusta?
Jeesuksen opetus rukouksesta liittyy hyvin edellä oleviin pohdiskeluihin. Hän opettaa rukoilemaan hellittämättä, jopa tavalla jota voisi kutsua röyhkeäksi. Tai ehkä oikea sana kuitenkin olisi epätoivoinen. Jeesus myös opastaa meitä, mitä meidän kannattaa rukoilla. Isä meidän -rukous on jo itsessään kokonaisuus. Opetus ei kuitenkaan lopu siihen. Kun tekstiä lukee, jää vaikutelma, että varsinainen kärki on tässä:
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”
Pyhän Henki, Hänen läsnäolonsa ja ohjauksensa on lopulta vastaus tarpeisiimme. Tämä saattaa kuulostaa ylihengelliseltä. On hyvä muistaa, että tämä on tosiaan vain opetuksen huipennus, eikä tietenkään syrjäytä mitenkään sitä, mitä Jeesus opetti ennen sitä. Saamme siis pyytää Jumalalta muitakin asioita. Mutta kun Pyhä Henki tulee paikalle, niin Jeesuskin tulee paikalle. Ja Hän lupaa näin: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”
Marko