Samuelin kutsuminen on kertomus, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran jo lapsena. Silloin minulle jäi mieleen, että hän oli tapahtumahetkellä vielä lapsi, mutta nyt tekstissä lukeekin vähän epämääräisemmin ”nuori Samuel”. Minusta on myös vähän yllättävää, että Samuel sai nukkua pyhäkössä, sillä olihan Herran liitonarkku yksi pyhimmistä esineistä koko maassa.
Lapsuudesta muistan myös sen, että Eelille vähän naureskeltiin, kun hänellä kesti niin kauan tajuta, kuka Samuelille puhui. Nyttemmin minusta tuntuu itseasiassa aika vaikuttavalta, että hän tajusi sitä ollenkaan. Samuelhan sanoi vain: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Luultavasti itse olisin jossakin vaiheessa vain hermostunut ja käskenyt olemaan pelleilemättä.
Jumala siis puhui Samuelille ja viesti oli Eelille aika synkkä. Mielestäni Eeli reagoi siihen väärin. Hän ajatteli profetian olevan lukkoon lyöty ennustus ja jäi vaan odottamaan mitä tuleman piti. Itse ajattelen, että profetian tarkoitus on vaikuttaa. Jesajan kirjassa sitä verrataan sateeseen, joka saa maan vihertämään. Nyt kasvu jäi tapahtumatta. Itse sana tosin kyllä tuntui aika ehdottomalta: ”Eivät uhrit eivätkä lahjat koskaan sovita Eelin suvun rikosta.” Mutta silti, kun verrataan Eelin passiivisuutta vaikkapa Daavidin käytökseen vastaavassa tilanteessa, niin ero on suuri (2. Sam 12:16).
Tämän luvun pääsanoma on minulle se, että Jumala puhuu!
Tässä luvussa Jeesus puhuu enimmäkseen Hänen seuraamisestaan eri näkökulmista. Ikään kuin pohjustuksena Hän kuitenkin aloittaa varoittamalla tekopyhyydestä. Tätä hän kutsui ”fariseusten hapatteeksi”. Ajatuksena selvästi oli, että täydellisyyden teeskentely tarttuu ja muuttuu tavallaan osaksi kulttuuria. Tästä seuraa, kuten Jeesus toisaalla opetti, usein voimakas tuomitsemisen halu. Kun kieltäydymme näkemästä itsessämme mitään vikaa, niin alamme inhoamaan toisissa ihmisissä kaikenlaisia pieniä tai suuria puutteita. Ja alamme näkemään näitä puutteita sielläkin, missä niitä ei ole.
Muuten minulle jäi tästä luvusta mieleen tämä tuttu lause: ”Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” Jos Jumalan valtakunta on meille todella kallisarvoinen, niin siitä seuraa aika luontevasti kaikki ne asiat, joihin Jeesus tässä luvussa meitä kehottaa. Jeesuksesta ei tule meille aarretta käskemällä tai teeskentelemällä, sillä tämähän olisi juuri se fariseusten tapa lähestyä asiaa, mistä edellä varoitettiin. Pakon sijaan tarvitsemme aitoa Jumalan kohtaamista ja läsnäoloa.
Marko