Kuten eilen kirjoitin, Israelin nuori valtio oli poliittisesti hyvin epävakaa. Tässäkin luvussa nähdään monta hallitsijaa. Näistä Simri kerkesi hallita vain seitsemän päivää! Suurin hänen ”saavutuksistaan” oli Baesan suvun tuhoaminen. Minulle tällainen jatkuva kapinointi ja pyrkyryys kertoo toisaalta laajalle levinneestä tyytymättömyydestä ja toisaalta kulttuurista, jossa hallitaan vahvemman oikeudella. Näissä hallitsijoissa ei ollut jäljellä nöyryyttä, mikä hallitsi Daavidin kuninkuutta. Se osaltaan takasi, että asemastaan huolimatta Daavid myönsi olevansa vastuussa teoistaan Jumalalle tavallisten ihmisten tavoin. Vaikka Israelin kuninkaat eivät todellakaan nöyrtyneet vapaaehtoisesti, he joutuivat toki yksi toisensa jälkeen kohtaamaan tekojensa seuraukset.
Tässä luvussa käy ilmi, että Israelissa oli profeettoja, jotka yrittivät vaikuttaa kuninkaisiin. Heidän osansa ei varmasti ollut helppo. Heidän henkensä olivat vaarassa, koska muutosvaatimukset ja varoitukset pahojen tekojen seurauksista saatettiin tulkita kansan kiihottamiseksi ja jopa kapinoinniksi. Jälkikäteen ajateltuna he olivat tärkeitä järjen ääniä anarkiaan sortuneessa valtiossa. Profeettojen lähettäminen surman suuhun kertoo selkeää kieltään Jumalan rakkaudesta kansaansa kohtaan. Vaikka he olivat vaihtaneet leiriä ja alkaneet palvella muita jumalia, Hän ei hylännyt heitä.
”Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni. Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan.” (Jes 65:1-2)
Tämän luvun ehkä kuuluisin lause on tämä: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” Nykyään ehkä sanottaisi, että Jumala on ajan ulkopuolella ja kaikki hetket ovat Hänelle ”nyt”. C.S Lewisin kirjassa: ”Kaspianin matka Maailman Ääriin” Aslan, joka on Narnia-kirjojen keskushahmo ja vertautuu hyvin Jeesukseen, käy tällaisen keskustelun:
”Älä näytä niin surulliselta. Tapaamme pian uudelleen”. ”Voi Aslan kulta”, sanoi Lucy, ”ole hyvä ja selitä, mikä sinun mielestäsi on pian?” ”Kaikki aika on pian”, sanoi Aslan.”
Mielestäni tähän on vaikea samaistua, mutta sen voi jollakin tasolla ymmärtää. Jos kuljemme tiheässä metsässä, on vaikeaa nähdä minne olemme menossa tai mistä tulossa. Mutta jos nousemme korkealle vuorelle, niin näemme selkeämmin. Jumalalla on tällainen näköalapaikka elämäämme. Hän näkee kokonaisuuden alusta loppuun. Ajatus Jumalasta ohjaamassa meitä kaukaa ei ole koko totuus. Hän ei ole vain jossakin ylhäällä jakamassa meille kulkuohjeita, vaan tässä ihan lähellä kulkemassa meidän kanssamme.
Jos pitää näitä pohdintoja mielessään, niin voi olla helpompi lähestyä tämän luvun teemaa, joka on Jeesuksen paluun odottaminen. On aivan eri asia odottaa Häntä kuin kaukaista muuttolintua, kuin tehdä se Hänen seurassaan. Hän ei ole vielä tullut, mutta Hän on jo läsnä.
”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (jae 18)
Marko