Jos Josafat oli jonkinlainen huippukohta Juudan historiassa, alamäkikin oli nopea. Luvun lopussa sanotaan Joramista, Josafatin pojasta ”Hänen kuolemaansa ei kukaan surrut.” (jae 20). Hän ei edes yrittänyt seurata isänsä jälkiä ja lopputuloksena oli väkivaltaa, sotia, sairautta ja kuolemaa.
Katsoimme juuri isompien lasten kanssa Wonder Woman -elokuvaa, jossa päähenkilö etsi sodanjumala Aresta. Hänellä oli pistämätön logiikka: mennään sinne missä soditaan, niin eiköhän kaveri löydy. Aikaansaannoksista voi päätellä, kuka tapahtumien takana on. On jotenkin vaikea uskoa, että Joram, joka kuitenkin näki isänsä toimivan oikein, olisi toiminut niin täysin eri lailla ellei Paholainen olisi ollut taustalla vaikuttamassa. Hän tiesi varsin hyvin, että messiaan on tarkoitus syntyä Daavidin sukulinjasta ja epäilemättä yritti kaikkensa saadakseen tuhottua koko kansan tai ainakin kuningassuvun.
Äskeiseen liittyen päivän luvussa on erikoinen jae 23, jossa Jeesus sanoo Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” Mahtoi Pietarikin hätkähtää… Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, ettei pidä maalailla ns. piruja seinälle, mutta varsinkin omia ajatuksiaan on kyllä hyvä tarkkailla välillä. Mitä ajattelen itsestäni? Mitä ajattelen toisista? Ovatko ajatukseni totta, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, ovatko ne hyviä ja rakentavia? Jos eivät, niistä on hyvä sanoutua ihan määrätietoisesti irti. Saatanan valta meihin on kovin, kovin rajallinen, mutta kyllä hän silti meitäkin kiusaa ja mielellään harhauttaa, jos vaan saa tilaisuuden.
Heikki