Jotam on yksi tuntemattomimmista kuninkaista ja hänen elämästään kertova luku on aika lyhyt. Kuten isänsä Ussia, Jotam panosti rakentamiseen ja varustautumiseen. Paljon muuta emme hänestä sitten tiedäkään. Huvittavaa kyllä, opimme tästä luvusta melkein enemmän ammonilaisilta kerätyistä veroista kuin Jotamista itsestään.
Wikipedia kertoo, että Jotamin aikana Juudassa oli useita tunnettuja profeettoja: Jesaja, Hosea, Aamos ja Miika. Heidän työnsä varmasti tuki myös Jotamia hänen kuninkuudessaan. Kun luemme näitä kuninkaiden elämäkertoja, on hyvä muistaa, että paikalla oli myös muita ihmisiä ja he vaikuttivat kuninkaiden päätöksiin ja elämään. Niin, ehkä me kuitenkin tiedämme Jotamista tarpeeksi. Seuraava luvusta löytyvä lause kiteyttää hyvin hänen elämänsä ja sopisi vaikka hautakiveen:
”Jotamista tuli mahtava hallitsija, koska hän vaelsi horjumatta Herran, Jumalansa, tietä.”
Vertaus kuninkaan pojan häistä tiivistää hyvin sen, kuinka suuren muutoksen Jeesus toi maailmaan. Juutalaisten temppeli ja synagogat olivat tarkoitettu pyhille ja (rituaalisesti) puhtaille ihmisille. Mutta nyt ohje oli: ”Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.” Ainoa ehto oli se, että kutsuun piti suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella ja laittaa häävaatteet päälle. Tämä on tietenkin vertauksessa se kohta , joka saattaa jättää epämiellyttävän olon. Jeesus ei esitä tässä yksinkertaista asetelmaa, jossa voimme mukavasti asettua hyvien puolelle ja mollata pahiksia. Tässä on kyse kuninkaan kutsusta ja siitä, miten me itse kukin suhtaudumme siihen.
Marko