Esterin kirjan yhdeksännessä luvussa Haman kohtaa loppunsa. Ester paljastaa Hamanin petolliset suunnitelmat ja kuningas hirtättää Hamanin hirsipuuhun, joka oli pystytetty Mordokaita varten. Olen kuullut puhuttavan siitä, että Esterin kirja ei olisi ehkä historiallinen, ja kieltämättä tarinan kulku on sen verran suoraviivainen, että väite tuntuu uskottavalta. Ottamatta kuitenkaan lopullista kantaa siihen, onko kirja historiallinen vai ei, pohdin usein sitä, mikä merkitys Raamatun tarinoiden historiallisuudella on. Onko välttämätöntä, että ne kaikki ovat historiallisia vai voisiko tarinoiden perimmäinen merkitys säilyä tilanteesta riippumatta? Ehkä, en tiedä. Mutta sen tiedän, että näitä teemoja on tärkeää pohtia. Raamattua haastetaan monelta eri suunnalta ja jos omaa raamattusuhdettaan ei ole pohtinut levosta käsin, voi eteen tulla jossain vaiheessa isokin kriisi siitä, miten monenlaisia asioita liittyy Raamatun syntyyn, olemukseen ja tulkintaan.
Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa Paavali käyttää termiä, joka on edelleen paljon käytössä puhekielessä: synnissä elämistä. Mitä se on? Eikö meistä jokainen elä synnissä jo pelkästään ajattelemalla estottomasti yhden päivän verran? Missä menee raja? Milloin ihminen on itselleen liian armollinen? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joita ei mielestäni tulisi lakaista maton alle. Sen verran olen kuitenkin tästä asiasta saanut mietityksi, että ehkä synnissä eläminen ei ole niinkään yksittäisten tekojen valitsemista tai katumista, vaan laajempaa ymmärrystä siitä, että olen syntinen ja tarvitsen Jumalaa. Sellainen asenne vetää aina takaisin Jumalan luo, vaikka kipuilu jonkin yksittäisen synnin kanssa olisikin lähes loputonta.
Esteri