Elifas päättää ensimmäisen puheensa mielestäni melko positiivisesti. Jobin pitäisi esittää asiansa Jumalalle. Harmi vain, että hän luulee niin itsevarmasti tietävänsä sen, mitä Jumala tulee hänelle vastaamaan. ”Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta!” Elifasin ongelma oli mielestäni se, että hänellä oli valmis kaavamainen elämänselitys, jonka olisi pitänyt sopia joka ikiseen tilanteeseen. Sen sijaan, että hän olisi jäänyt Jobin rinnalle ihmettelemään, hän asettui herra Kaikkitietävän rooliin. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Luulenpa, että hän tarkoitti osaltaan tätä. Lapsilla on usein luontainen kyky elää epävarmuudessa. Heidän ei tarvitse tietää kaikkea, koska he luottavat siihen, että heidän vanhempansa tietävät. Uskon Jumalaan pitäisi minun mielestäni heijastella tätä. Meidänkään ei tarvitse tietää kaikkea, koska uskomme että Hän tietää ja Hänen seurassaan voimme luovia vaikeidenkin asioiden läpi.
Seurakunnassa pitäisi olla tilaa erilaisuudelle. Tässä luvussa Paavali puhuu suuristakin eroista: jotkut seurakunnan jäsenistä olivat esimerkiksi kasvissyöjiä uskonnollisista syistä. Kuinka välttää riidat tällaisessa tilanteessa? Paavali suosittelee näkemään toiset ihmiset ennen kaikkea Jumalan omina:
”Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.”
Ajatus tässä taustalla on se, että mistä minä voin tietää toisen ihmisen olevan väärässä? Hän elää Jumalan edessä vilpittömästi ja on siitä syystä päätynyt elämässään tietynlaisiin valintoihin. Meillä on usein rajoittunut ajatus siitä, että Jumala puhuu kaikille ihmisille samalla tavalla ja että se elämäntapa mikä toimii yhdellä, toimii kaikilla.
Tärkeää on elää itse aidosti ja kokonaisesti ja olla uskollinen omalle kutsumukselleen. Meidän ei tarvitse myöskään rajoittaa omaa elämäämme vain miellyttääksemme muita ihmisiä. Jos kerran ajattelemme että asia on oikein, niin miksi kieltäytyisimme siitä vain siksi, että muut ovat eri mieltä: ”Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. ”
Mutta rakkauttakaan ei saa unohtaa. Jos tiedämme jonkin ihmisen kamppailevan omantuntonsa kanssa, niin on julmaa hänen seurassaan toimia ehdoin tahdoin niin, että se loukkaa häntä. ”Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut.”
Tästä luvusta ei kyllä pysty tekemään elämäänsä kaavaa, joka toimisi joka tilanteessa. Oikea toimintatapa riippuu tilanteesta. Sen sijaan siitä löytyy kyllä ne periaatteet, jotka auttavat oikean suunnan löytämisessä.
Marko