Jobin vastaus hänen ystävänsä Elifasin puheeseen on lyhyesti sanottuna ”antakaa vähän armoa”. Ettekö ymmärrä, että sanani nousevat ahdistuksesta, eikä niitä ole tarkkaan harkittu? Älkää takertuko pintaan, vaan kuunnelkaa sen alla olevaa tuskaa.
”Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin! Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti? ”
”Mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne? Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.”
Näissä sanoissa on paljon viisautta. Me puhumme toisillemme saadaksemme heihin yhteyden. Yhteys ei kuitenkaan synny siitä, että ymmärrämme pintapuolisesti toistemme lauseet, vaan se vaatii eläytymistä niiden takana olevaan todellisuuteen. Kuten aikaisemmin on tullut ilmi, Elifasilla oli tässä suuria vaikeuksia. Jobin kärsimyksen kohtaaminen oli hänelle liian haastavaa. Tämä eläytymisen vaikeus on yleensäkin esteenä ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Toisen ihmisen aito kohtaaminen merkitsee usein haastetta myös meidän omille (luutuneille) käsityksillemme ja asenteillemme. Se saattaa joskus haastaa koko maailmankuvamme, kuten Elifasille kävi. Hän ei ollut valmis muutokseen, joten hän etsi syitä jotka osoittaisivat, että siihen ei ollut tarvetta. Siitä seurasi pikkumainen asenne. Tällainen ”sanoihin takertuminen” on yleistä aina silloin kuin halutaan vältellä aitoa yhteyttä tai pelätään muutosta. Tätä kirjoittaessani tiedostan. että tuollainen asenne on paljon helpompi huomata toisissa ihmisissä kuin itsessäni. Tätä kannattaa siis mietiskellä yhdessä Jumalan kanssa.
Edellisessä luvussa puhuttiin erilaisuuden sietämisestä, tässä luvussa puhutaan yksimielisyydestä. Yksimielisyyden pitäisi kohdistua Jumalaan: ”Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti, niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.”
Seurakuntaa siis yhdistää päämäärä. Paavalin aikaan seurakunta oli täynnä hyvin erilaisia ihmisiä. Siellä on juutalaistaustaisia ihmisiä, joista jotkut noudattivat vieläkin Mooseksen lakia. Sitten oli ”käännynnäisiä”, eli Korneliuksen tapaisia ei-juutalaisia, jotka olivat olleet juutalaisuuteen kallellaan ja joista myöhemmin oli tullut Jeesuksen seuraajia. Oli entisiä pakanoita, joiden kotikulttuuri varmasti erosi näistä kahdesta edellä mainitusta ryhmästä. Tietenkin näidenkin ryhmien sisällä oli eroja ja monia etnisiä ryhmiä. Lopputuloksena seurakunnassa oli erilaisia kulttuureja. Siellä puhuttiin eri kieliäkin. Tällainen porukka jakautuu helposti pieniin kuppikuntiin.
Paavalin sanoma on tässä se, että Jeesuksen ansiosta teillä on paljon enemmän yhteistä kuin eroja, joten sietäkää eroavaisuuksia. Älkää muodostako pieniä seurakunnan sisällä olevia puolueita, vaan tulkaa yhteen. Kehotus yksimielisyyteen ei siis tarkoita käskyä olla kaikesta samaa mieltä. Kun näemme toisemme Jumalan lapsina, joilla on sama päämäärä, voimme mahtua samaan veneeseen. Tämä haaste on varsin ajankohtainen yhä tänä päivänä.
Marko