Tämän päivän UT:n luvussa on joitakin lempijakeitani. ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja”, 2 kor 4:8-9
Savi ja aarre. Ihminen ja Jumalan todellisuus. Miten ihmeellistä onkaan, että me pienet ihmiset saamme olla yhteydessä maailmankaikkeuden Luojaan. Miten mittaamattoman suuri on Hänen voimansa, joka meissäkin vaikuttaa, Ef 1:19.
Elämässä on välillä ahdasta ja tie eteenpäin näyttää olevan tukossa. Mutta Jumalalla ei ole umpikujia. Hän voi ja tahtoo avata tietä eteenpäin, Hänellä riittää apuja ja keinoja. ”Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.” Jes 33:6
Välillä itsellä on neuvot vähissä, mutta silloinkaan ei tarvitse olla toivoton. Sillä meillä on toivon Jumala, hän on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon, Jer 29:11. Ja toivo kantaa kunnes neuvotkin löytyvät.
Vainottuja mutta emme hylättyjä. Hylätyksi tuleminen lienee elämän kipeimpiä kokemuksia. Kärsimyksenkin kestää, jos samalla voi kokea Jumalan olevan läsnä siinä kivussa. Ja Jumala itse on luvannut, ettei hän hylkää eikä jätä. Hebr 13:5.
Maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja. Moni asia voi iskeä päin naamaa ja lyyhistää maahan. Mutta meillä on Jumala, joka haluaa nostaa ja kantaa meitä perille asti. ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan, kannan ja pelastan.” Jes 46:3,4.
Tiina