Luvun sananlaskut antavat ymmärtää, että kuningas ja Jumala ovat samalla asialla. Jae 10 menee jopa näin pitkälle:
”Kuninkaan huulilla on Jumalan päätös, ei hän erehdy tuomiossaan.”
Tällaiset ajatukset muistuttavat Roomalaiskirjeen puhetta esivallan kunnioittamisesta. Paavali kirjoitti, että esivalta on Jumalan palvelija pitäessään yllä järjestystä. Tietysti Paavalin viesti on paljon monitahoisempi ja sananlaskuissa asiat luonnollisesti tiivistetään ja yksinkertaistetaan. Raamatun muista kirjoista tiedämme, että edellä mainittu lause ei kirjaimellisesti pitänyt paikkaansa Israelin ja Juudan kuninkaiden kohdalla. Toki tämän lauseen voisi helposti ”korjata” laittamalla siihen alkuun sanan ”jos”. Pekka muistutti pari viikkoa sitten, että Sananlaskuissa kannattaa sana viisaus korvata sanalla Jeesus. Kannattaisiko samaa periaatetta soveltaa myös sanaan kuningas?
Jeesus lähetti 72 opetuslasta kulkemaan edellään. Toimeksianto oli vastaava kuin eilisen luvun tehtävä 12 apostolin kohdalla. Ja kuten aikaisemminkin, tehtävä onnistui ja opetuslapset palasivat innoissaan kertomaan, kuinka he saattoivat Jeesuksen nimessä tehdä suuriakin ihmeitä.
Mikä tämän kaiken tarkoitus oli? Yksinkertaisesti kertoa kaikille, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Ihmeet ja muut tunnusteot ovat toisaalta vain merkkejä Jumalan valtakunnasta, eivät itse asia. Tätä Jeesus painotti myös opetuslapsilleen:
”Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”
Tietenkin Jeesuksella oli myös toinen tarkoitus. Hänen seuraajiensa oli pikku hiljaa opittava pärjäämään keskenään. Jeesuksen esimerkki on suora haaste nykypäivän seurakunnalle. Osaammeko antaa vastuuta eteenpäin seuraavalle sukupolvelle tai uusille seurakuntalaisille? Pidämmekö asiaa edes tärkeänä? Tämä kysymys on luonnollisesti aivan keskeinen seurakunnan elossa pysymisen kannalta. Itse asiassa se vaikuttaa melkein kaikkeen muuhunkin, esimerkiksi seurakunnan yleiseen ilmapiiriin ja näkyyn.
Marko