Jesajan neljästoista luku näyttää olevan historiaan linkittyvää kerrontaa. Kuten tiedätte, en osaa sanoa siitä paljoakaan. Yksi teema tekstissä kiinnitti kuitenkin erityisen huomioni: Jumalan päättäväisyys. Kun Jumala on päättänyt jotain tehdä, se myös tapahtuu. Uskon, että tätä kyseistä kohtaa voisi soveltaa rohkaisevasti myös Uuden testamentin aikakaudella. Uudessa testamentissa on monenlaisia Jumalan lupauksia, kuten se että Jumala on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti tai se, että Hän pelastaa meidät Jeesuksen tähden. Näihin on helppo etsiä poikkeuksia. Lopulta voimme kuitenkin olla varmoja, että kun Jumala on näin päättänyt tehdä, niin näin se myös on. Ei lisättävää.
Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä toistuu usein ajatus siitä, että viattomana kärsiminen on arvokasta. Se kutsuu Kristuksen kaltaisuuteen ja vahvempaan uskoon. Rivien välistä voisi olettaa, että se on myös jossain määrin asiaan kuuluvaa, jos usko saa vaikuttaa elämässä laajalti. Ehkä sillä tarkoitetaan esimerkiksi kipua siitä, ettei voi osoittaa hyväksyntäänsä ei-uskovien hyväksymille asioille tai tuskaa siitä, että tietää, ettei oikeutta voi ottaa omiin käsiinsä. Voi toki olla, että se tarkoittaa myös jotain ihan muuta. Tärkeää on joka tapauksessa ymmärtää se, että kristityn elämään kuuluu kipua ja kärsimystä siinä missä ei-kristitynkin elämään, ehkä toisinaan jopa enemmän aiemmin mainituista syistä johtuen. Mutta samalla ihminen saa levätä siinä tietoisuudessa, että Jumala näkee ja tietää kaiken. Jumala rakastaa ja pelastaa ja vaikuttaa kaiken yhdessä niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat.
Esteri