Päivän tekstin sävy on varsin ironinen, jopa sarkastinen. Tai niin minä ainakin käsitän Jesajan kuvauksen Jerusalemin silmäätekevien puheesta:
Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa,
tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen.
Kun tuhotulva vyöryy kohti,
se ei saavuta meitä,
sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan,
valheen suojaan me olemme piiloutuneet.
Sarkasmi on vaikea laji, mutta yritän kuitenkin. Tulkitsen tämän niin, että johtajien vastahakoisuuden takana on itsepetos tai mukavuudenhalu. Kyse ei ole siitä, että he olisivat sokeita omalle käytökselleen, vaan siitä, että he eivät halua vaihtaa suuntaa. Jumala sanoo, että oikeus ja vanhurskaus ovat Hänelle työvälineitä. Tästä voinee päätellä, että johtajille oma menestys oli tärkeämpää kuin kansan menestys.
Kaiken keskellä on myös ennustus Jeesuksesta:
Jeesuksen vertaus hyvästä paimenesta oli osa pitempää keskustelua, joka sai alkunsa sokean miehen parantamisesta. Alun perin keskusteltiin siitä, tekikö Jeesus oikein parantaessaan sapattina. Jeesus sanoi olevansa sekä portti, että hyvä paimen. Kyse ei ollut siitä, mitä sai tai ei saanut tehdä sapattina, vaan siitä että kaikki tarvitsivat Jeesusta joka päivä.
Vertaus hyvästä paimenesta on hyvin rikas. Sitä voi käyttää apuna puhuttaessa uskoontulosta, Jeesuksen merkityksestä, Jumalan äänen kuulemisesta ja seurakunnasta yleensä. Pääteema on kuitenkin Jeesus itse. Kun puhutaan pääsystä Jumalan yhteyteen tai yltäkylläisestä elämästä, niin vastaus on aina Jeesus, mietitäänpä asiaa mistä näkökulmasta tahansa. Hän on paitsi portti Jumalan luo, myös tae pysymiselle Jumalan yhteydessä. Jeesus myös näyttää, millainen Jumala on, miten Hänen yhteydessään pitää elää, mikä on Hänen tahtonsa ja niin edelleen.
Päädyin muutama päivä sitten ajatukseen, että sapattikäskyyn vetoaminen oli tekosyy, jolla pyrittiin oikeuttamaan oma rakkaudettomuus. Jeesuksen vastustajien argumentit ovat tässä luvussa edelleen saman kuuloisia. Aina löytyy joku perustelu, jonka taakse saattoi mukavasti vetäytyä ja kuitata koko asia. Oikeasti kyse oli haluttomuudesta muutokseen. Tällainen ajatuskulku tuntuu pelottavan tutulta.
Marko