Voi veljien veljet, Jesaja on ehtinyt kestää kauan. Meikäläinen oli mukana jo alkupuolella ja saan nyt useita viikkoja myöhemmin luvan saatella meidät sen loppuun. No, eipä siinä mitään, Jesaja on hienoa luettavaa! Tämän päivän luvussa puhutaan paitsi ankarasta tottelemattomuudesta ja sen seurauksista myös Jumalan uutta tekevästä hyvyydestä. En osaa sanoa historiallisen kontekstin perusteella sen enempää, ketkä tässä saivat tuomion ja ketkä vapautuksen, mutta ajattelin tekstin monipuolisen kuvailun perusteella sitä, miten yleisesti ottaen me kaikki ansaitisisimme Jumalan moninaisen vihan, mutta saamme kuitenkin Jeesuksen tähden tilalle lopussa kuvatun moninaisen armon. Raamatun puheet Jumalan vihasta voivat joskus ahdistaa, mutta joskus ne on mahdollista kokea myös tärkeänä, vapauttavana totuutena. Noin kauheitahan me ihmiset todellisuudessa olemme. Tähän liittyy C.S. Lewisin ajatus, joka on kimpoillut mielessäni nyt useita päiviä: ”Vasta sitten kun olet tajunnut, että on olemassa todellinen moraalilaki ja jokin voima sen takana, ja että olet rikkonut sitä lakia, ja suhteesi sen säätäjään on väärä – vasta sitten eikä yhtään ennemmin kristinuskolla alkaa olla sinulle sanottavaa.” (Tätä on kristinusko, Kirjapaja 2012) Armoa ei voi olla, jos ei ole mitään armahdettavaa.
Ilmestyskirjan 21. luku on ihmeellistä kuvausta uudesta taivaasta ja uudesta maasta, uudesta Jerusalemista. Kun tekstissä kerrotaan, miten kaupungin kahdessatoista portissa ja peruskivessä on kahdentoista Israelin heimon ja kahdentoista apostolin nimet, tuntuu vähän samalta kuin oikein nokkelan elokuvan lopussa: kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja ympyrä sulkeutuu. Myös Jumalan sanat ovat lohdullisia: miten kaikki entinen on kadonnut, miten Hän tekee uudeksi kaiken ja antaa janoiselle lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Jumala asuu ihmisten keskellä, on heidän Jumalansa ja valaisee kaiken. Muistan, kuinka Kaisaniemessä keväällä 2019 huudettiin kymmenintuhansin äänin Saulia, kun hän saapui lavalle onnittelemaan jääkiekon maailmanmestareita. Ehkä meistä tuntuu samalta, kun uusi taivas ja uusi maa tulevat, mutta vielä moninverroin isommassa mittakaavassa. Ehkä me saamme huutaa Johanneksen tavoin, kun hän näki Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen: ”Se on Herra!”, ja rynnätä Jumalamme luo yhtä tohkeissaan kuin opetuslapset aikoinaan (Joh. 21:7).
Esteri