Aikanaan yläasteella historian opettajani kertoi oppitunnilla seuraavan puujalkavitsin. Voi olla, että muistan yksityiskohdat väärin, mutta toivottavasti ajatus on edes sinnepäin. Radiosta tuli uutinen, jossa kerrottiin, että Suomen valtuuskunta lähtee Moskovaan hieromaan rauhaa. Pieni poika kuuli uutisen ja kysyi vilpittömällä lapsen äänellä: ”Ai, onko Moskovassakin Rauha-niminen täti?”
Tuo puujalkavitsi tuli mieleeni, kun mietin sitä, että rauha voi liittyä elämän yleisiin, yhteisöllisiin ja ulkoisiin olosuhteisiin (vrt. Jer. 8:11) tai ihmisen henkilökohtaiseen todellisuuteen. Se voi olla hyvinkin abstrakti käsite tai sitten hyvin konkreettisia ja käytännöllisiä arjen tekoja.
Rauhalle on varmasti monia määritelmiä, joihin en nyt perehtynyt. Jotenkin tästä nousi mieleeni seuraava kolmijako: rauhan tuhoaminen (eri tavoin toisten ihmisten hyväksikäyttäminen), vallitsevan tilanteen ylläpitäminen (välinpitämättömyys) ja rauhan edistäminen (toisten asemaan asettuminen ja auttaminen). En tiedä, onko tuossa mitään järkeä, mutta itseni se laittoi pohtimaan sitä, miten itse toimin.
Kuten päivän evankeliumitekstistä voimme lukea, Jeesus tuli lähelle ihmisiä ja auttoi heitä monin tavoin. Se herätti luottamusta, mutta myös vastustusta. Jeesus eli elämän, jossa oli monia levottomuutta ja rauhattomuutta aiheuttavia elementtejä. Omilleen hän kuitenkin lupasi oman rauhansa (Joh. 16.33). Maailma ympärillä voi kuohua, mutta Jeesus on meidän rauhamme.
Pekka