Jeremia meni kuninkaan palatsiin ja piti siellä pitkän puheen kolmesta edellisestä Juudan kuninkaasta. Yhteistä näille kaikille oli se, että he olivat joutuneet vihollisen lyömiksi ja vangitsemiksi. Kukaan heistä ei nähnyt enää Jerusalemia.
Jeremian puheen pointtina oli varoittaa nykyistä kuningasta edeltäjiensä virheistä. Heidän ongelmanaan oli vallan väärinkäyttö ja heikommassa asemassa olevien sortaminen.
Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.
Mikäli tätä kehotusta ei noudatettaisi, niin Daavidin suku menettäisi lopulta Juudan kuninkuuden. Tämä on tärkeä viesti kaikille hallitsijoille kaikkina aikoina. Jeremian aikana lähes kaikki johtajat uskoivat dynastiansa olevan vallassa enemmän tai vähemmän ikuisesti. Egyptin faaraot jopa väittivät olevansa jumalia, joten heidän haastamisensa olisi sitten kai jo rikkonut itse luonnonjärjestystäkin vastaan. Israelissa ei koskaan menty näin pitkälle, mutta silti kuninkaat tuppasivat unohtamaan olevansa itsekin alamaisia Jumalalle.
Kysymys verojen maksamisesta sopii hyvin jatkoksi yllä oleville pohdinnoille. Jeesus asetettiin taas hankalan kysymyksen eteen. Roomalaiset olivat vallanneet Israelin väkivalloin ja nyt verojen kerääminen oli yksi tämän vallan näkyvä muoto. Oliko siis oikein maksaa veroa vai ei? Jeesuksen vastustajat odottivat tähän yksinkertaista kyllä tai ei vastausta, mutta Hän yllättikin heidät.
Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.
Tähän yksinkertaiseen lauseeseen liittyy paljon syvyyttä. Se edellyttää meiltä kaikilta rajanvetoa ja omaa pohdintaa. Mikä on vastuumme Jumalalle ja mikä hallitsijoille?
Marko