Hyvät ja huonot viikunat. Mikä oikeastaan erotti pakkosiirtolaisuuteen siirretyt juutalaiset niistä, jotka olivat saaneet jäädä kotimaahansa? Vastaus löytyy heidän sisimmästään:
Minä annan heille uuden sydämen, niin että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni, koko sydämestään. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
Tiedämme historiasta, että pakkosiirtolaisuuteen siirretyt juutalaiset todella vaihtoivat elämässään suuntaa. He olivat huolissaan omasta kulttuuristaan ja identiteetistään vieraan kansan keskellä. Eikä syyttä, sillä pakkosiirtolaisuuden yksi päämääristähän oli nimenomaan sulauttaa eri kansat toisiinsa. Myös suhde Jumalaan oli kriisissä. He tiedostivat, että he olivat kansana luopuneet aidosta Herran palvelemisesta. Siinä suhteessa korjausliikkeen tekeminen vaati luovuutta. Siihen mennessähän temppeli oli jumalanpalveluksen keskuksena, mutta sinne ei ollut enää menemistä. Tämän seurauksena syntyi synagogalaitos ja se on vielä nykyäänkin kiinteä osa juutalaisuutta.
En ajattele, että kauheudet ovat jotenkin kierosti ihmiselle hyväksi. Juutalaisten pakkosiirtolaisuus oli hirveä inhimillinen tragedia, jonka seurauksen moni menetti henkensä. Pakkosiirtolaisten elämänmuutos antaa kuitenkin toivoa kaikille niille, jotka ovat joutuneet luopumaan tutusta ja turvallisesta elämästä. Jumala voi antaa tilalle uutta. Ajattelen tässä tietenkin nykypäivän pakolaisia, joita viimeaikaisten tapahtumien johdosta tulee jatkuvasti lisää.
Jeesuksen kehotus valvomiseen on aina ajankohtainen. Kyse on loppujen lopuksi yksinkertaisesta asiasta.
Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa palatessaan tapaa näin tekemästä!
Tämän tekstin äärellä rukoilen kärsivällisyyttä ja uskollisuutta itselleni ja meille kaikille.
Marko