Ps. 132, Room. 14

Ps. 132

Psalmissa puhutaan Daavidista, mutta siinä ilmeisesti pyydetään siunausta jollekin toiselle, kenties hänen jälkeläiselleen:

Daavidin, palvelijasi, takia:  älä torju voideltuasi!
 
Kuulen tässä jo Uuden Testamentin kaikuja. Rukoilija ymmärtää, että hänellä ei oikein itsessään ole mahdollisuutta kelvata Jumalalle, joten hän tarvitsee välimiehen, johon vedota. Hänelle ainoa vaihtoehto oli Daavid. Meille tietysti Daavidin paikan sovittajana ottaa Jeesus, joka onkin siihen hommaan paljon sopivampi.
 
Tekstissä puhutaan myös paljon Jumalan valinnasta. Tärkeä pointti sekin. Jumala on valinnut meidät olemaan kanssaan ja rakkautensa kohteena ja Hän ei valintaansa kadu.  Tämä on rohkaisevaa tietenkin vain sellaiselle, joka uskoo itse olevansa valinnan kohteena. Muille tällainen puhe voi olla ahdistavaakin, varsinkin jos ajattelemme Jumalan valitsevan ihmisiä mielivaltaisesti kuin noppaa heittämällä. Toisessa Pietarin kirjeessä on tällaiset sanat:
 

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2. Piet 1:10-11)

 
Millä tavalla omaa valintaa ja kutsumista sitten vahvistetaan? Uskoisin, että psalmin kirjoittaja on tässä oikeilla jäljillä, kun hän muistelee ja vetoaa Jumalan lupauksiin. Mutta on myös tärkeää viettää aikaa Jumalan kanssa kuunnellen ja sitä kautta rohkaistuen. 
 
 

Room. 14

Erilaisuuden sietäminen on valtava haaste. Erilaisia käsityksiä on helppo suvaita, jos ne eivät haasta meitä itseämme. Mutta entäpäs jos ympärillämme on ihmisiä, joiden mielestä se, mitä syömme tai juomme on väärin tai jopa syntiä? Paavalin mukaan tällaisetkin ihmiset pitää hyväksyä. Hieman ehkä yllättäen hän kutsuu heitä ”heikkouskoisiksi”.  Ja ehkä onkin niin, että kun ihminen asettaa itselleen (turhia) sääntöjä, hän usein on elämässään heikoilla ja pyrkii rajoituksilla saamaan otetta ja hallintaa maailmaansa.

Tämä luvun ajatukset pohjautuvat siihen tosiasiaan, että vain Jumalalla on oikeus tuomita.  Halveksimalla tai tuomitsemalla toisia asetumme siis Hänen paikalleen ja asemaansa. Me emme tiedä tai ymmärrä kaikkea. Voimme hyvinkin olla väärässä jossakin asiassa, joka syystä tai toisesta vaikuttaa itsestään selvältä. Toisaalta Jumala voi puhua eri ihmisille eri tavalla. Samalla tavoin kuin meillä on erilaisia kutsumuksia ja tehtäviä, niin meillä on myös erilaisia painotuksia uskossamme. Ja tietenkin eri ihmisillä on erilaiset taustat ja elämäntilanteet ja senkin takia se, mikä sopii toiselle, voi toiselle olla paha virhe.

Tämä on vain niin kovin vaikeaa, koska haluaisimme elämän olevan yksinkertaista. Aika paljon tässä on kyllä kyse näkökulmasta. Jos keskitymme sääntöihin ja siihen, mikä on oikein ja väärin, emme oikein pääse yksimielisyyteen kaikista asioista. Sen sijaan jos keskitymmekin Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä, niin kaaos selkenee kummasti. Kyse on siis pitkälti asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tärkeintä onkin yhteinen kunnioitus ja rakkaus. Se antaa tilaa ja väljyyttä niin, että olemme valmiita hyväksymään eri tavalla  ajattelevia ihmisiä seuraamme. Miten Jeesus sanoikaan:

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. (Joh 13: 33-34)

Marko