Päivän Vanhan testamentin kohdalla meni aika kauan, ennen kuin keksin siitä mitään järkevää kirjoitettavaa. Luku on alusta loppuun asti profetiaa siitä, miten Jumala tulee tuhoamaan monta eri kansaa Israelin välityksellä. No, luin Paul Copanin kirjaa Onko Jumala moraalihirviö? Copan nostaa kirjassaan monesti esille sen näkökulman, että koska Israel eli jatkuvassa erityisen ilmoituksen tilassa, ovat kehotukset muiden kansojen tuhoamiseen todella olleet tiettyyn hetkeen ja tietyille ihmisille suunnattuja – eivät yleispäteviä moraalin ohjenuoria. Täten on mahdollista luottaa siihen, että Jumalalla oli juuri tuossa hetkessä jokin hyvä syy toimia radikaalisti, eikä meidän tarvitse vaivata päätämme sillä, onko meidän ajassamme samanlaisia velvoittavia tilanteita. Copan esittää kirjassaan lisäksi todella hyviä ajatuksia C.S. Lewisilta: ”Lewis — toteaa rakkauteen kuuluvan luottamuksen ystävään myös silloin, kun todisteet puuttuvat, ja joskus jopa päinvastoin kuin todisteet osoittavat. — Jos luotettu ystävä esimerkiksi lupaa tavata meidät jossakin, mutta ei ilmestykään paikalle, kukapa meistä ”ei nolostuisi hieman, jos hän vain hetki sen jälkeen, kun lakkasimme odottamasta saapuisikin paikalle esittäen pätevän selityksen myöhästymiselleen?””
Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa Paavali korostaa sitä, miten tärkeää on uudistua uskon myötä. Tullessaan tuntemaan Kristuksen ihmisen tulisi hylätä mm. katkeruus, kiukku, epärehellinen toimeentulo sekä tyhjän ja turhan puhuminen. Käytännössä tietysti näemme, ettei ole yhtäkään kristittyä, joka pystyisi tekemään tämän kaiken, ja usein päinvastoin näyttää siltä, että ei-kristityt pärjäävät paljon paremmin. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi ajatella? Niin, ehkäpä kristinusko puhuu eniten niille ihmisille, jotka lähtevät ”takamatkalta”. Voi siis olla, että kristitty, joka lankeaa vain toisinaan, onkin kulkenut pyhityksen tiellä paljon pidemmän matkan kuin ei-kristitty, joka käyttäytyy mallikelpoisesti lähes luonnostaan. Meidän täytyy lisäksi aina muistaa se, että pyhityksessä on kyse ”syvenevästä synnin ja armon tuntemisesta” – etupäässä siis asenteesta. On nähdäkseni hyvin eri asia tulla kohdelluksi huonosti sellaisen ihmisen taholta, joka on pahoillaan, kuin sellaisen ihmisen taholta, joka ei halua nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Vaikka siis teot eivät aina puhuisi puolestaan, on syvenevällä synnin ja armon tuntemisella aina suuri vaikutus ihmisen elämään.
Esteri