Kuningas Belsassar oli isänsä tavoin ylpeä ja itseriittoinen. Edellisessä luvussa kerrottiin hänen isänsä nöyrtymisestä ja ilmiselvästi oli tarkoitus, että oppi olisi siirtynyt isältä pojalle. Se, että näin ei käynyt, ei minua hirveästi yllätä. Hän oli varmasti kuullut tapauksesta, mutta kyllähän me helposti ajattelemme jotenkin olevamme vanhempiemme ongelmien ulottumattomissa, jollemme peräti yläpuolella.
Seuraava Danielin lause on mielenkiintoinen: ”Sinä olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, pronssisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe eivätkä kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta Jumalaa, jonka kädessä on sinun elämäsi ja kohtalosi, sinä et ole kunnioittanut.” Tämä lause sisältää tutun ajatuksen siitä, että ihminen luonnostaan palvoo aina jotain. Jos palvonnan kohteena ei ole oikea Jumala, niin sitten se on joku muu. Edelleen, jos palvonnan kohde puuttuu kokonaan, niin elämä on ankeaa ja tarkoituksetonta.
Tässä luvussa on kolme erillistä osiota. Ensin puhutaan nöyryydestä, sitten yleisesti kristityn elämästä ja lopulta Timoteuksesta ja Epafroditoksesta.
Kun puhumme Jeesuksen seuraamisesta, niin mitä me sillä tarkoitamme. Jeesuksen opetuslapsille se tarkoitti kirjaimellista seuraamista, kun he kävelivät Hänen perässään pitkin ja poikin Galileaa. Alkuseurakunnassa Jeesuksen seuraaminen selvästi tarkoitti ainakin pyrkimystä tulla Hänen kaltaisekseen. ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.”
Tässä korostuu erityisesti nöyryys. Aihe on hyvässä muistissa Vanhan Testamentin puolelta. Danielin kirjassahan ylpeys oli sekä Nebukadnessarin että Belsassarin ongelma. Painotus on vaan nyt aika tavalla erilainen. Danielin kirjassa korostettiin nöyryyttä Jumalan edessä. Filippiläiskirjeessä mennään paljon pidemmälle. Puhutaan valmiudesta luopua muiden hyväksi sellaisista asioista, jotka kuuluvat meille aivan oikeutetusti.
Tämä asenne antaa pohjan sille, mitä Paavali kirjoittaa jatkossa. On sitten puhe kristityn elämästä yleensä tai yksittäisistä kristityistä, kuten tässä Timoteuksesta ja Epafrodituksesta, niin koko ajan korostetaan palvelevaa asennetta. Tämä voi tuntua vastenmieliseltä, koska se ei oikein ole linjassa meidän aikamme arvojen kanssa. Salaisuus on kuitenkin lähtökohdissa. Palveleva asenne ei synny ulkoisista vaatimuksista tai pakosta. Paavali koki, että se oli osa hänen elämänsä kutsumusta. Hän ei lopulta palvellut siksi, että se oli oikein, vaan siksi, että hän halusi tehdä niin. Tämä taas oli sidoksissa hänen jumalasuhteeseensa. Kiteytettynä tämä löytyy jakeesta 13:
”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.”
Marko