Olen miettinyt tänään ankarasti sitä, onko olemassa uskovia ihmisiä, jotka eivät tee parannusta yksinkertaisesti siksi, että heitä ei kiinnosta. Tietysti motiivien erotteleminen toisistaan on vaikeaa, kun elämän kirjoon kuuluu runsain määrin rikkinäisyyttä ja epätoivoa, mutta minusta näyttää silti siltä, että välinpitämättömyys ei ole tässä yhtälössä täysin merkityksetön seikka. Kipeää ja haastavaa pohdintaa. No, miten tämä liittyy päivän Vanhan testamentin kohtaan? Joonan kirjan kolmannessa luvussa kerrotaan tiivistäen, miten Joona lähti Niniveen, miten kaupunki tuli suureen synnintuntoon hänen julistuksensa myötä ja miten Jumala lopulta perui ilmoittamansa onnettomuuden. Mietin tänään tekstin käytännöllisyyttä omia pohdintojani vasten: ehkä vastalauseena kyynisyydelle meidän tulisi rukoilla itsellemme samanlaista herkkyyttä, jollaista niniveläiset kokivat? Ehkä meidän tulisi rukoilla, että kyselisimme Jumalan tahtoa, huutaisimme nimenomaan Häntä, kun meidän on vaikeaa tehdä valintoja. Tällaisissa tilanteissa Jumala on juhlallisesti luvannut vaikuttaa meissä niin tahtomisen kuin tekemisenkin (Fil. 2:13).
Heprealaiskirjeen 11. luvun eräs helmi on siinä, että ennen kuin kirjoittaja alkaa kertoa muinaisista uskon sankareista, hän määrittelee, mitä usko on. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko ei siis ole tietoa. Kuitenkin monet ja monet ihmiset ovat ihmeellisellä tavalla rakentaneet koko elämänsä uskon varaan! Lisäksi usko tulee monissa Vanhan testamentin esimerkissä esille nimenomaan siinä, että ihminen on luottanut Jumalaan konkreettisella tasolla. Tästä tulee mieleeni (kuulemma Lutherin) epäileviä kristittyjä rohkaiseva ajatus siitä, että kun ihminen on merihädässä, tärkeintä ei ole se, että hän tietää, että jossain pimeyden takana on laiva, vaan se, että hän huutaa laivaa avukseen. Näkisin myös, että tekstin kokonaisuudessa on rohkaiseva esimerkki meistä jokaiselle: ihmiset ovat uskonsa avulla nähneet nykyhetkeä pidemmälle ja ojentautuneet sen mukaisesti. Elämä voi olla vaikka kuinka sotkuista ja ihmiset keskeneräisiä, mutta uskomme päämäärä on kaiken vaivan arvoinen.
Esteri