Päivän luvussa on kaksi selkeästi eroavaa teemaa. Ensin puhutaan Israelin naapurimaasta Edomista ja sen jälkeen kelvottomista uhrilahjoista.
Puhe Edomia vastaan tuntuu hyvin ankaralta ja ehdottomalta. Tämä on kohta, johon Paavali viittaa Roomalaiskirjeen luvussa 9:
Onhan kirjoitettu: »Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.» Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: »Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.» Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.
Itselleni tämän ymmärtäminen ei ole helppoa. Se kuitenkin alleviivaa sitä, että pelastus on Jumalan käsissä. Jos yritämme pärjätä omien tekojemme avulla, olemme kuin Edom, jolle Malakia sanoo näin:
Luvun toinen teema on siis kelvottomat uhrilahjat. Jumala haluaa parasta, eikä vain jotain ylimäärää. Itse yhdistän tämän Jeesuksen opetukseen köyhästä leskestä, joka laittoi uhriarkkuun vain pari kolikkoa, mutta siinä olikin kaikki, mitä hänellä oli. Tässä asiassa haluaisin kyllä kasvaa.
Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan on paljon viittauksia Vanhassa Testamentissa. Helpottaakseen niiden huomaamista Johannes usean tapahtuman kohdalla liittää siihen lauseen: ”Näin tapahtui, jotta toteutuisi kirjoituksen sana”. Joskus on kyse jostain aivan pienestä merkityksettömän tuntuisesta yksityiskohdasta, kuten siitä, että Jeesuksen paitaa ei jaettu osiin, vaan siitä heitettiin arpaa. Tämä kaikki kertoo siitä, että Johannes, muiden evankeliumien kirjoittajien tavoin, halusi varmistaa, että Jeesuksen ristinkuolema todella oli osa Jumalan suunnitelmaa. Kuten muutama päivä sitten kirjoitin, se oli orjan kuolema. Juutalaisessa kontekstissa se tarkoitti sitä, että sen kohteeksi joutunut oli kirottu. Kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa se merkitsi jotain niin kamalaa, että sitä ei haluttu edes ajatella. Ajatus siitä, että Jumala käyttäisi ristinnaulitsemista suunnitelmiinsa, oli siis todella vaikea ymmärtää, saati sitten uskoa. Kun Paavali kirjoitti, että hän haluaa tuntea vain Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna, hän tiesi sanovansa jotain hyvin radikaalia.
Minusta tuntuu, että tässä on montakin näkökulmaa, joita en ole aiemmin oikein ymmärtänyt. Ja varmaan on vielä monta jäljelläkin! Olen pienestä pitäen kasvanut ajatukseen, että Jeesus kärsi meidän vuoksemme ja puolestamme. Tämä on tietysti oikein, mutta olin taipuvainen ajattelemaan, että ylösnousemuksen jälkeen kaikki paha ja ikävä jäi taakse. Kuitenkin Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeenkin se, jonka ihmiset olivat karkottaneet joukostaan ja tuominneet kuolemaan. Hän oli aikalaistensa mielestä häpeän alainen. Hänen muistonsa oli lopullisesta tahrattu. Vain kristityt näkivät Hänet Herrana. Heprealaiskirjeessä (13:13) on nämä sanat: ”Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.” Näitä sanoja on joskus tulkittu kehotukseksi eristäytyä muista, mutta uskon, että ne enemmänkin kuvastavat sitä, miten muut suhtautuivat Jeesukseen ja sitä kautta ensimmäisiin kristittyihin.
Minulle tämä kaikki kertoo siitä, että Jumala on todella ”heikoissa vahva”. Olen tätä teemaa pohdiskellut nyt näissä kommenteissa useasti ja eri yhteydessä, kun se tuntuu aina tulevan uudestaan ja uudestaan esille. Siinä on jotain hyvin vapauttavaa.
Tämän meidän oman lukuohjelmamme kannalta oli mukavaa, että monet päivän luvussa mainitut viittaukset Vanhaan Testamenttiin löytyvät Sakarjan kirjasta. Juuri sitähän me olemme lukeneet viime aikoina. Tämä osaltaan osoittaa, että tapamme lukea Vanhaa ja Uutta Testamenttia rinnakkain, on hyödyllinen ja merkityksellinen.
Marko