Ensimmäisen Mooseksen kirjan 6. luvun alussa kerrotaan ihmiskunnan lisääntymisestä maan päällä sekä Jumalan pojista, jotka ottivat itselleen vaimoja maan asukkaille syntyneistä tyttäristä. Tästä heräsi kysymys, keitä ovat nämä mainitut Jumalan pojat. Tarkistin asian eri raamatunkäännöksistä. Oli mielenkiintoista huomata, että v. -92-käännös kääntää käsitteen ”jumalien pojat”, kun taas Raamattu kansalle-, -33/-38- ja 1776-käännös sekä KJV puhuvat Jumalan pojista, jotka yhtyivät maan tyttärien kanssa. Näiden välisistä liitoista syntyi jälkeläisiä, joita kuvataan jättiläisiksi tai muinaisajan kuuluisiksi sankareiksi. Kysymystä pohtiessani löysin kolme selitystä, joilla Jumalan poikien identiteettiä on selitetty: 1) he olivat langenneita enkeleitä, 2) he olivat voimakkaita johtajia, tai 3) he olivat Setin jälkeläisiä, jotka avioituivat Kainin jälkeläisten kanssa. Raamattua lukiessa mieleeni nousi ajatus, että näissä jälkeläisissä on oltava jotakin hyvin vakavaa Jumalan tahdon vastaisuutta, tai jotakin mikä tekee heistä enemmän kuin tavalliset syntiset ihmiset. Aloin tutkia näkemystä siitä, että he olisivat langenneita enkeleitä. Tätä näkemystä on kuitenkin kritisoitu sillä, että Matt. 22:30 kerrotaan: ”Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.” Tämän mukaan enkelit eivät siis avioidu. Toisaalta näissä jakeissa ei kuitenkaan sanota, etteivätkö enkelit kykenisi avioitumaan tai olemaan lisääntymiskykyisiä, vaan pikemminkin, ettei heidän kuulu tehdä niin. Enkelithän voivat ottaa ihmismuodon (esim. Mark. 16:5). Myös Lootin vieraina olleiden enkeleiden kuvattiin esiintyvän ihmisen muodossa, fyysisessä hahmossa. Lisäksi Jobin kirjassa (esim. Job 1:6) käytetään ilmaisua Jumalan pojat, jolla selkeästi viitataan enkeleihin.
Ajatellaan Jumalan poikien identiteetistä mitä tahansa, Jumala joka tapauksessa näki ihmiskunnassa vallitsevan silkan pahuuden, joka oli kasvanut siihen mittaan, ettei Hänelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tuhota maailma vedenpaisumuksella. Jumala murehti tehneensä ihmisen, koska kaikki ajattelivat vain itseään ja välittävät eteenpäin itsekkäistä ja pahoja pyrkimyksiään, ehkäpä ajatuksella ”Kaikkihan niin tekevät, eihän tässä ole mitään väärää”. Tästä nousee mieleeni aika, jota nyt elämme. Kuinka helppoa on nykyäänkin mennä valtavirran mukana, seurata ajanhenkeä, ja pudottaa Raamatustakin pois kaikki se, mikä ei miellytä omia haluja ja pyrkimyksiä.
Onneksi löytyi kuitenkin yksi hurskas mies, Nooa, jonka kanssa Jumala päätti tehdä liiton. Nooa ei ollut yleisen virran vietävissä, vaan pysyi kuuliaisena Jumalalle. Näin meidän kristittyjenkin pitäisi yhä edelleen tehdä, vaikka ulkoapäin tuleva paine mukautua valtavirran vietäväksi kasvaisikin. Mielenkiintoista on myös, että Jeesus viittaa toisen tulemuksensa yhteydessä Nooan päiviin, jolloin ihmiset elelevät rauhassa syntielämässään, eivätkä ajattele sillä olevan mitään seurauksia. Jeesus kuitenkin kehottaa omiaan valvomaan ja ymmärtämään, mikä on Jumalan tahto, jotta he olisivat valmiit pelastumaan ennen kuin tuho tulee. Tärkeintä onkin usko ja kuuliaisuus Jumalalle. Jumala aikoi siis tehdä Nooan kanssa liiton ja antoi hänelle lupauksensa. Sadepilvet tulisivat, mutta niiden jälkeen tulisi myös tulevaisuus ja toivo.
Toinen Johanneksen kirje on lyhyt kirje, mutta se sisältää tärkeää asiaa. Johannes osoittaa kirjeensä 2.Joh.1:1 ”valitulle rouvalle ja hänen lapsilleen, joita minä totuudessa rakastan, enkä vain minä vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden.” On tulkittu, että valitulla rouvalla ja hänen lapsillaan Johannes voisi mahdollisesti viitata seurakuntaan ja seurakunnan jäseniin. Näihin ensimmäisiin jakeisiin sisältyy myös ikään kuin tiivistelmä kirjeen aiheista, rakkaudesta ja totuudesta, jotka kulkevat käsikädessä. Rakkaus ilman totuutta johtaa ihmisen harhaan, ja toisaalta totuus ilman rakkautta johtaa lakihenkisyyteen ja pois Jumalasta, joka on rakkaus. Tässä toisessa kirjeessään Johannes kehottaa edelleen kulkemaan sen rakkauden käskyn mukaan, josta hän kirjoitti jo ensimmäisessä kirjeessään. Jeesus on ainoa tie pelastukseen, ja meidän tulee myös rakastaa toisiamme niin kuin Jeesus on meitä kehottanut. Mitä tällä rakkaudella sitten tarkoitetaan? Ajattelisin, että rakkaus lähimmäistä kohtaan on halua palvella ja toimia kaikessa lähimmäisen hyväksi sen arjen keskellä, jossa elämme. Toisaalta se on myös lähimmäisen auttamista oikealle tielle, jos hän on eksynyt. Se on varmastikin myös evankeliumin kertomista heille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet. Tämä kristittyjen tulisi tehdä ilosta ja kiitollisuudesta käsin. Osoitamme rakkautta Jeesusta kohtaan olemalla kuuliaisia hänen käskyilleen, emmekä halua murehduttaa Pyhää henkeä, jonka Hän on asettanut meihin asumaan.
Kirjeessään Johannes myös varoittaa eksyttäjistä, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Aikaan, jolloin Johannes kirjeensä kirjoitti, vaikutti gnostilaisuutena tunnettu harhaoppi, jossa ei tunnustettu Jeesuksen ihmisyyttä. Johannes mainitsee tällaisen harhan saavan alkunsa antikristuksen hengessä. Antikristuksen henkeä on kaikki se, mikä kieltää sen, kuka Jeesus Kristus on. Kirjeessään Johannes toisin sanoen hyvin selkeästi ja voimakkaasti kehottaa sanoutumaan irti kaikesta opetuksesta, mikä ottaa Jeesuksesta pois jotakin sellaista, mikä on ihmisen pelastuksen kannalta oleellista. Nykyään useimmat ateistit ja toisten uskontokuntien edustajat kyllä tunnustavat Jeesuksen ihmisyyden, mutta eivät Hänen jumaluuttaan. Varoitus päästää harhaoppeja soluttautumaan seurakuntiin on aiheellinen edelleen, myös omassa ajassamme. Harhaopin tunnistamisessa Jumalan sana ja uskontunnustukset ovat avainasemassa. Eri kristillisissä seurakunnissa voi olla erilaisia käsityksiä ns. toissijaisista kysymyksistä, joilla ei ole ihmisen pelastuksen kannalta merkitystä, mutta seurakunta on kristillinen ja oikeassa opissa vain, jos se tunnustaa Jeesuksen ihmisyyden ja Jumaluuden.
Evankeliumi on otettava vastaan sellaisena kuin se on annettu ja tie Isän luo kulkee vain ja ainoastaan Pojan kautta. Johanneksen kirjeessä ilmenevästä hyvin jyrkästä suhtautumisesta harhaoppeihin voimme käsittää, kuinka vakavasta asiasta näissä harhaopeissa on kyse. Seurakuntaa on suojeltava vääriltä opeilta jopa yli perinteisten kohteliaisuussäännösten, eikä harhaopettajien toimintaa saa tukea millään tavoin.
Liisa